Keskustelut Harrastukset Freshapit life IP hanke Vastaa aiheeseen: Freshapit life IP hanke

Vastaa aiheeseen: Freshapit life IP hanke

Keskustelut Harrastukset Freshapit life IP hanke Vastaa aiheeseen: Freshapit life IP hanke

Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

Joo, se laskeutusaltaitten tarve oli kyllä kansanmiehillä tiedossa jo ojituksen kulta aikaankin 60-luvulla, mutta ojitusta suunnittelevat metsänparannuspiirin herrat eivät sitä ymmärtäneet.

Isä-ukko puhui niista laskeutumisaltaista ja maan kulkeumisesta jo silloin ja me kaivatimme metsästä tulevaan laskuojaan sellaisen talon kohdalle. Sillä oli sinä toinenkin tarkoitus, se oli hyvä palokaivo, vähävesistöisellä kylällä.
Siinä kävi sitten koko metsänparannuspiirin troikka piiripäällikköä myöten sitä ivaamassa. Esitettiinpä sellainen toteamus että pitäisi ottaa valtion metsänparannus varat pois sellaiselta tilalta, jonka omistajilla on varaa kaivattaa turhiakin monttuja omilla kustannuksillaan.
Tila oli jo tuolloin minun nimissäni, mutta tässä asiassa isä johdatteli asiaa. Täytyy sanoa etten itse sitä silloin vielä ymmärtänyt hänen tavallaan. Mielsin vain paremminkin sen palokaivo ominaisuuden. Parin vuoden kuluttua allas sitten tyhjennettiin , kun se ihan täynnä. Myöhemmin se vähitellen taas täyttyi, eikä sitä enää tyhjennetty.

Terveisin: Korpituvan Taneli