Uutinen Uusi hallitus lupaa vahvistaa metsänomistajien päätösvaltaa Kuolinpesien lainsäädäntöä ja metsävähennyksen tasoa arvioidaan, hallitusohjelmassa todetaan.
Uutinen Luke: Kuolleen puun määrä metsissä lisääntyy 50 prosenttia vuoteen 2055 mennessä Muutoksen taustalla ovat uudet sertifiointistandardit.
Uutinen Presidenttien puunistutukset saivat jatkoa, Niinistö vieraili Haapastensyrjässä Sauli Niinistön nimikkopuu on alkiomonistettu kuusi.
Uutinen Maanmittauslaitos: Metsätilakauppojen määrä yhä laskussa, mutta hinnat nousussa Eniten kauppaa on käyty tuttuun tapaan Pohjois-Pohjanmaalla.
Uutinen Kone- ja energiayrittäjät: Rahoituksen saanti vaikeutunut ja puun tarjonnassa haasteita Myös kuljettajapula vaivaa yrityksiä, kyselystä selviää.
Uutinen Komissio lopetti sellukartellitutkinnan, tutkimuksen jatkamiselle ei löytynyt perusteita Komissio tehnyt yllätystarkastuksia selluntuottajien tiloihin, yhtiöitä epäillään kilpailua rajoittavista toimista
Uutinen Paperiliitto: ”Tässä näkyy Venäjän puun merkitys” Baltiasta tuotavan puun hinta rasittaa alaa, liiton puheenjohtaja Petri Vanhala arvioi.
Uutinen Sunilan tehdas suljetaan, taustalla puukustannusten nousu Lisäksi Stora Enso sulkee muun muassa virolaisen sahan ja kartonkilinjan Puolassa.
Uutinen Metsä Group rakentaa Äänekoskelle kertopuutehtaan, vuotuinen tukin käyttö 400 000 kuutiota Tehtaan vuotuinen kapasiteetti on 160 000 kuutiota.
Uutinen Ruotsissa hirvi vahingoittaa joka kymmenettä mäntyä Hirvivahingot ovat vähentyneet, mutta tavoitteesta ollaan vielä kaukana.