Artikkeli Tilaajille Puukauppaan ennakoidaan ennätyskevättä – ”Metsänomistajat voivat olla rauhallisin mielin” Kuitupuun kysyntä on poikkeuksellisen kovaa, mikä näkyy myös hinnoissa.
Artikkeli Tilaajille Saksan metsien hakkuut romahtivat – paluu 10 vuoden takaiseen tilanteeseen Kirjanpainajahakkuiden nopea väheneminen on johtanut paikoin jopa tukkipulaan. Tullikiista Yhdysvaltain ja EU:n välillä voi muuttaa tilanteen nopeasti.
Artikkeli Tilaajille Paljonko ehtii varhaisperkaamaan päivässä? Näin paljon metsänhoitotyöt vievät aikaa Moni metsänomistaja budjetoi oman palstan hoitotöitä kesäkaudelle.
Artikkeli Tilaajille Oletko metsää omistava palkansaaja? Näin metsänomistus vaikuttaa työttömyysturvaasi Metsänomistajuus ei torppaa automaattisesti työttömyysturvaa. Olennaista on, tarjoaako oma metsä päätoimisen työllistymismahdollisuuden.
Artikkeli Tilaajille Metsätiloja tulossa tarjolle runsaasti – tämän verran puukuutiosta joutuu nyt pulittamaan Metsätilamarkkinoilla on hyvä vire. Osa ostajista pohtii kuitenkin sitä, että onko puun hintahuippu jo käsillä.
Uutinen Tilaajille Hallitukselta kahdeksan miljoonaa hiilinielujen laskennan kehittämiseen Lisäksi ilmastolain vaikutuksista laaditaan laaja-alainen selvitys tämän vuoden aikana.
Uutinen Tilaajille Näin hallitus aikoo vauhdittaa metsien kasvua Hallitus osoitti puoliväliriihessä metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamiseen 15 miljoonaa euroa.
Uutinen Tilaajille Perintöveron alaraja nousee 30 000 euroon Hallitus päätti perintöveron alarajan nostosta puoliväliriihessä.
Artikkeli Tilaajille Vakuuttaako Savotta-sarja katsojat vai lynkkaako somekansa esiintyjät? Uusi realitysarja Savotta haluaa näyttää, että metsäalalla on töissä ihan tavallisia ihmisiä.
Uutinen Tilaajille Eero Poikosesta Mhy Etelä-Suomen johtaja Poikonen siirtyy uuteen tehtävään metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen johtajan tehtävästä.