Olin äskettäin juttukeikalla Viitasaaren Kolkun kylässä. Paikallinen metsänomistaja esitteli Harjulinjan mahdollista kulku-uraa omassa metsässään. Mies oli tyyni, mutta apeus oli aistittavissa. Itse istutettu, parhaan kasvunsa juuri saavuttanut metsä voi olla muutaman vuoden kuluttua johtoaukeaa.
Harjulinja on massiivinen, kahdesta 400 kilovoltin sähkönsiirtolinjasta muodostuva energiaväylä Pohjanmaalta Kangasniemelle. Leveydeltään satametrinen railo halkoo sisä-Suomen metsämannerta liki 200 kilometrin matkan.
Samanlaisia linjoja on suunnitteilla monen Harjulinjan verran lähivuosina, joten syrjäseutujen väki saa – tuulimyllyjen lisäksi – totuttaa silmänsä yhä uusiin, maisemaa halkoviin sähkönsiirtolinjoihin.
Kaikki tämä on tietysti ”pahan” Fingridin ja muiden voimayhtiöiden syytä. Paitsi ettei todellakaan ole.
Sähkön siirtämiseen tarvitaan lisää kapasiteettia, koska massiivinen tuulivoiman tuotanto on keskitetty Pohjanmaalle ja Peräpohjolaan. Vihreän siirtymän investoinnit ja oman elämäntapansa ekologisuuteen uskovat, tuulisähköllä Teslojaan lataavat hyvät ihmiset ovat etelässä.
Ensimmäiseksi voisi tietysti kysyä, miksi tuulipuistot piti rakentaa kauas metsäseuduille. Entäpä, jos olisi rakennettu ekologisten merituulivoimaloiden ketju etelärannikolle ja lounaissaaristoon. Silloin tuotanto ja kulutus olisivat sattuneet samalle karttalehdelle.
Voi myös kysyä, millaiseen tarkoitukseen halki metsämannerten johdettu tuulisähkö aiotaan käyttää. Investointipulassa kärvistelevä Suomi näyttää toivottavan tervetulleeksi jokaisen datakeskushankkeen, jota maailmalta tänne tarjotaan.
Suomi tukee investointeja ja kotiuttaa mahdolliset voitot muille main. Datakeskusten työllistävyydestä ei ole tarkkoja tietoja. No jonkun ainakin pitää talvella aurata datakeskukselle johtava tie…
Ensimmäiseksi voisi tietysti kysyä, miksi tuulipuistot piti rakentaa kauas metsäseuduille.
Entäpä, jos sähköä tulevaisuudessa tarvittaisiinkin johonkin oikeasti tuottoisaan toimintaan – vaikkapa synteettisten polttoaineiden valmistukseen.
Myös pyrkimys tuottaa kaukolämpöä polttamatta puuta tai muuta materiaa lisää sähkön siirtelyn tarvetta.
Käytännössä polttomaton lämmöntuotanto tarkoittaa veden keittämistä sähköllä. Se on kovin ekologista – kunhan unohdetaan maata halkovat jättimäiset sähkön siirtolinjat ja salomaita kirjovat tuulipuistot.
En oikein ymmärrä myöskään sähkökattiloiden ekonomiaa. Mistähän halpaa sähköä riittää, jos ja kun sähkön kysyntä lämmityksen vuoksi lisääntyy. Sen me maksamme kohoavina sähkön ja lämmön hintoina.
No ehkäpä vanhat, sähkökattiloiden kanssa samoilla tonteilla nököttävät CHP-laitokset käynnistetään jälleen ja puuta polttaen tuotetaan sähköä, jolla sitten keitetään vettä kaukolämmittämiseen.
Vihervasemmisto on vaatinut hakkeen polton verottamisesta pyrkiessään rajoittamaan metsänhakkuita. Tämä luo painetta lisätä sähköllä tuotetun kaukolämmön osuutta, ja siis kasvattaa kansalaisten energialaskua.
Palataan vielä Harjulinjaan. 200 kilometriä suurta sähkölinjaa tarkoittaa noin 2 000 hehtaarin avohakkuuta.
Miettikääpä, millainen mediameteli syntyisi, jos vaikkapa joku kyläkunta, saati metsäyhtiö tai Metsähallitus ilmoittaisi suunnittelevansa 2 000 hehtaarin avohakkuuta. Riittäisi otsikoita ja yleistä älämölöä luontokadosta, metsäkadosta, ekokatastrofista ja ties mistä metsän kulttuuristen arvojen raiskaamisesta. Nyt ei.
Heh, ei ole kauaa aikaa, kun EU:n direktiivit kielsivät karjatilallisia raivaamasta metsää uusien navetoiden tonteiksi. Moinen olisi Brysselin mukaan aiheuttanut metsäkatoa. Onneksi vihreän sähkön siirtäminen ei aiheuta samanlaisia kauheuksia.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään