Mainos

Digitaalinen työväline tehostaa puukauppaa

”Meillä Kuution käyttö on lähes jokapäiväistä, sataprosenttista. Kaikissa puukaupoissa, jotka laitetaan julkiseen myyntiin, käytämme Kuutiota”, Metsänhoitoyhdistys Siikalakeuden johtaja Kari Salo sanoo.

Käytännössä kaikki valtakirjakaupat tehdään Kuution avulla, koska se säästää aikaa ja rahaa. Työ on helpompaa, kun puukaupan tarjouspyynnöt lähtevät nappia painamalla nopeasti markkinoille ja tavoittavat tehokkaasti puunostajat.

 

”On todella helppoa, kun ei tarvitse kopioida sähköposteja tai muuta, vaan tarjouspyynnöt lähtevät suoraan järjestelmästä. Säästämme siinä aikaa ja rahaa. Se samalla avointa kaikille, jotka ovat Kuutiossa ostajina”, Kari Salo kertoo.

Sähköisten palvelujen kysyntä on koronakriisin aikana vilkastunut. Kuution kautta jätettyjen tarjouspyyntöjen ja tehtyjen tarjousten määrä on kasvanut tasaisesti, vaikka käytön aktiivisuus vaihtelee alueellisesti.

”Korona-aika on tuonut entistä enemmän Kuution hyviä puolia esiin, kun voimme hoitaa asioita sähköisesti metsänomistajien kanssa, eikä tarvitse kohdata kasvotusten. Uskon, että sähköisten etäpalvelujen käyttö tulee yleistymään. Käymme puukauppa verkossa, järjestämme palavereja verkossa. Se on tulevaisuutta myös metsäalalla”, Kari Salo sanoo.

Salo toivoo, että metsänhoitoyhdistykset ja puunostajat ottaisivat Kuution mahdollisimman laajasti käyttöön, jotta sähköisten palvelujen hyödyistä saataisiin kaikki irti. Se tehostaisi puukauppaa, alentaisi kustannuksia ja olisi eduksi koko Suomen metsätaloudelle.

Metsänhoitoyhdistyksissä aikaa kuluu paljon tarjouspyyntöjen ja tarjousten käsittelyyn. ”Kaikkien yhteinen etu on, että Kuutio menestyy. Se on selvästi paras tapa kilpailuttaa puukaupat.”

Tutustu Kuutioon

Mainos

Kommentit

Ei vielä kommentteja.