Ei kitumaalle tarvitse tehdä yhtään mitään varsinkaan, jos kasvu on tällä hetkellä samaa luokkaa kuin Suomen taloudessa eli ihan tavanomaista kitumaan kasvua.
Juuri tälle kuvassa näkyvälle aarille ei kannata tehdä varmaan mitään. Jos siellä on parempaakin, niin reipas raivaus/harvennus tiheyteen 500kpl/ha. On nimittäin tosi harvan näköinen sen jälkeen, mutta kasvutila varmistettu loppukiertoajaksi. jos inspiraatiota ja aikaa riittää, niin typpilannoitus 500kg/ha harvennuksen jälkeen. Jos levittää käsipelillä, niin voi kohdentaa lannoitteen puille tai puuryhmille. Puuhasteluksi tosiaan menee, mutt näillä konsteilla voi saada puut lihomaan tukkimittoihin jotenkin järjellisessä ajassa. Parempiankin hoitokohteita löytyy varmaan joka tilalta.
Ojitusmätästystä ei karulla hiekkakkankaalla ainakaan tarvita! kevyt laikutus voi olla paikallaan kanervan ja jäkälän alleopaattisen vaikutuksen takia. Luontainen uudistuminen onnistuu sekin. Tällaisiin kuvioihin voi soveltaa jatkuvaa kasvatusta, hoidetaan puuryhmiä ja/tai pidetään puusto niin harvana, että uudistuminen pysyy käynnissä. Isoja tuloja on turha odottaa.
Eipä tälle kannata mitään tehdä. Monelle tilalle mahtuu tällaisia ja saa mahtuakin. Puu ei yksinkertaisesti kasva/kasvaa niin hitaasti ettei kannata edes hoitaa talousmetsän mallilla. Jos itsellä tuo olisi, jättäisin tuollaiseksi tai ehkä tiheimpiä paikkoja voisi vähän maiseman takia harvennella jos intoa löytyy.
Nyt kun kaikki viisaat ovat sanottavansa sanoneet, voin minäkin kertoa ilman kainostelua sen, mikä tuli heti mieleen kun näin kuvan ensi kertaa:
Aivan älyttömän kaunis karu kangasmetsä, jolle en suurin surminkaan kävisi mitään ihmeoperaatioita sompailemaan. Allelopatisista vaikutuksista siis viis veisaten!
Olen samaa mieltä kuin Kisi. Ja miksi tälle pitäisi yleensä tehdä mitään? Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan ja ei mopolla mahdottomia. Minua viisammat ovat sanoneet, että maapohja kertoo ja sanelee sen mitä voit kasvattaa ja mitä voit tavoitella. Tässä karu maapohja kertoo kyllä sen, että metsänhoidolliset tehotoiminpiteet kannattaa suunnata jonnekin muualle.
Omaa silmääni viehätti tuo hieno jäkälikkö, jollaisen jos jossain näen livenä, niin jostain syystä varon poljeksimasta ja ruhjomasta tarpeettomasti – vaikka yleisessä tiedossa onkin, että jäkälien yksi lisääntymiskeino on nimenomaan murusten avulla.
Ja Kisi osoittaa jälleen biologian tuntemuksensa ylivertaisuuden. Viimeksi sain kauttasi tietää naavan ja lupon eron. Nyt aukaiset oven jäkälien salattuun maailmaan ja kerrot, että jäkälien yksi lisääntymiskeino on lisääntyä murusten kautta. Sitä en kyllä usko, että kyseessä olisi mikään yleisesti tunnettu tieto. En minä ainakaan sitä aikaisemmin tiennyt. Tosin en kyllä tunnista jäkäliäkään toisista. Niitä kun kuulemma on eri lajejakin. Poronpallerojäkälän tunnen ainoastaan nimeltä, mutta en silti tunnista lajia.
Hyvin muistettu, Päde! Pitänee sitten yrittää edelleen päteä: palleroporonjäkälän erottaa muista jäkälistä muotonsa perusteella – se on palleroinen, kuten nimikin kertoo!
Hirvenjäkäläkin on olemassa. Sen rakenteessa (muodossa) on yhtäläisyyttä hirven sarvien kanssa.
Käydessäni eräänä syksynä myymässä koristehavuja. Kuulin siinä samalla kun havusäkkejä punnittiin ostajan sanovan, että mistähän niitä saisi jäkäliä tulevan joulun koristeisiin?
Minähän tietysti tapani mukaan innostuin asiaan ja kun olin pian lähdössä Etelä-Pohjanmaalle, missä ovat paremmat jäkälämaat kuin täällä poronhoitoalueella,niin lupasin tuoda tullessani.
Keräsin isännän luvalla pellonreunametsästä kivien päältä pahvilaatikkoon jäkälälevyjä laittaen aina kerroksen väliin sanomalehden. Laatikkoon mahtui useita kerroksia. Kantelin laatikkoni auton perälle, sinne Velj. Keskisen ostosten seuraan.
Vein jäkälälaatikkoni vastaanottajalle, joka ilahtuneena laadusta maksoi sata markkaa sillloista valuuttaa!
Muuten olen Kisin kanssa samaa mielltä. Kaunista jäkäliköä on ilo katsella.
Valitettavasti omat jäkälikkömaani ovat porojen syömällä pilaamia. Samalla ne lumen alta ruokaa kaivaessaan ”koparoivat” pienet männyntaimet pilalle.
Surullinen loppu tällekin tarinalle!
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Mitäs tällekin tekis. 10-14m korkuista mäntyä ja kasvaa kuin Suomen talous. E-puuksi?
Ei näyttäisi kallionyppylältä, joten uudistaminen ojitysmätästämällä (ojat 5m välein) ja männyn siemenet (konekylvö).
Lisäksi typpilannoitus.
Ei kitumaalle tarvitse tehdä yhtään mitään varsinkaan, jos kasvu on tällä hetkellä samaa luokkaa kuin Suomen taloudessa eli ihan tavanomaista kitumaan kasvua.
Juuri tälle kuvassa näkyvälle aarille ei kannata tehdä varmaan mitään. Jos siellä on parempaakin, niin reipas raivaus/harvennus tiheyteen 500kpl/ha. On nimittäin tosi harvan näköinen sen jälkeen, mutta kasvutila varmistettu loppukiertoajaksi. jos inspiraatiota ja aikaa riittää, niin typpilannoitus 500kg/ha harvennuksen jälkeen. Jos levittää käsipelillä, niin voi kohdentaa lannoitteen puille tai puuryhmille. Puuhasteluksi tosiaan menee, mutt näillä konsteilla voi saada puut lihomaan tukkimittoihin jotenkin järjellisessä ajassa. Parempiankin hoitokohteita löytyy varmaan joka tilalta.
Ojitusmätästystä ei karulla hiekkakkankaalla ainakaan tarvita! kevyt laikutus voi olla paikallaan kanervan ja jäkälän alleopaattisen vaikutuksen takia. Luontainen uudistuminen onnistuu sekin. Tällaisiin kuvioihin voi soveltaa jatkuvaa kasvatusta, hoidetaan puuryhmiä ja/tai pidetään puusto niin harvana, että uudistuminen pysyy käynnissä. Isoja tuloja on turha odottaa.
Eipä tälle kannata mitään tehdä. Monelle tilalle mahtuu tällaisia ja saa mahtuakin. Puu ei yksinkertaisesti kasva/kasvaa niin hitaasti ettei kannata edes hoitaa talousmetsän mallilla. Jos itsellä tuo olisi, jättäisin tuollaiseksi tai ehkä tiheimpiä paikkoja voisi vähän maiseman takia harvennella jos intoa löytyy.
Nyt kun kaikki viisaat ovat sanottavansa sanoneet, voin minäkin kertoa ilman kainostelua sen, mikä tuli heti mieleen kun näin kuvan ensi kertaa:
Aivan älyttömän kaunis karu kangasmetsä, jolle en suurin surminkaan kävisi mitään ihmeoperaatioita sompailemaan. Allelopatisista vaikutuksista siis viis veisaten!
Matsutake maastoa?
Olen samaa mieltä kuin Kisi. Ja miksi tälle pitäisi yleensä tehdä mitään? Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan ja ei mopolla mahdottomia. Minua viisammat ovat sanoneet, että maapohja kertoo ja sanelee sen mitä voit kasvattaa ja mitä voit tavoitella. Tässä karu maapohja kertoo kyllä sen, että metsänhoidolliset tehotoiminpiteet kannattaa suunnata jonnekin muualle.
Pahkeinen, Pädehän se siinä!
Omaa silmääni viehätti tuo hieno jäkälikkö, jollaisen jos jossain näen livenä, niin jostain syystä varon poljeksimasta ja ruhjomasta tarpeettomasti – vaikka yleisessä tiedossa onkin, että jäkälien yksi lisääntymiskeino on nimenomaan murusten avulla.
Ja Kisi osoittaa jälleen biologian tuntemuksensa ylivertaisuuden. Viimeksi sain kauttasi tietää naavan ja lupon eron. Nyt aukaiset oven jäkälien salattuun maailmaan ja kerrot, että jäkälien yksi lisääntymiskeino on lisääntyä murusten kautta. Sitä en kyllä usko, että kyseessä olisi mikään yleisesti tunnettu tieto. En minä ainakaan sitä aikaisemmin tiennyt. Tosin en kyllä tunnista jäkäliäkään toisista. Niitä kun kuulemma on eri lajejakin. Poronpallerojäkälän tunnen ainoastaan nimeltä, mutta en silti tunnista lajia.
Hyvin muistettu, Päde! Pitänee sitten yrittää edelleen päteä: palleroporonjäkälän erottaa muista jäkälistä muotonsa perusteella – se on palleroinen, kuten nimikin kertoo!
Hirvenjäkäläkin on olemassa. Sen rakenteessa (muodossa) on yhtäläisyyttä hirven sarvien kanssa.
Kuvasta tuli mieleen oma jäkälätarinani:
Käydessäni eräänä syksynä myymässä koristehavuja. Kuulin siinä samalla kun havusäkkejä punnittiin ostajan sanovan, että mistähän niitä saisi jäkäliä tulevan joulun koristeisiin?
Minähän tietysti tapani mukaan innostuin asiaan ja kun olin pian lähdössä Etelä-Pohjanmaalle, missä ovat paremmat jäkälämaat kuin täällä poronhoitoalueella,niin lupasin tuoda tullessani.
Keräsin isännän luvalla pellonreunametsästä kivien päältä pahvilaatikkoon jäkälälevyjä laittaen aina kerroksen väliin sanomalehden. Laatikkoon mahtui useita kerroksia. Kantelin laatikkoni auton perälle, sinne Velj. Keskisen ostosten seuraan.
Vein jäkälälaatikkoni vastaanottajalle, joka ilahtuneena laadusta maksoi sata markkaa sillloista valuuttaa!
Muuten olen Kisin kanssa samaa mielltä. Kaunista jäkäliköä on ilo katsella.
Valitettavasti omat jäkälikkömaani ovat porojen syömällä pilaamia. Samalla ne lumen alta ruokaa kaivaessaan ”koparoivat” pienet männyntaimet pilalle.
Surullinen loppu tällekin tarinalle!