Kommentit (9)

  1. Rehevää pohjaa ompi. Hyvin on ainakin puuston kasvu lähtenyt liikkeelle..,,ei kai nyt sentään vielä energiapuusavottaan kukaan tähän keskenkasvuiseen mennä kehtoo.

  2. Viitanneeko kuva E-puusavotan jälkeen räjähtäneeseen vesomiseen?

  3. Painiskelin samanlaisessa paikassa juuri kaksi päivää. Rs- sahlla läpi
    Hyvä valokuva minä en saanut vangittua ainakaan kännykällä näin hyvää kuvaa lehtomaisesta metsästä. Tässähän parhaassa tapauksessa kun jkasaa kuntoilla ja on viitseliäs saa vielä koivut nopeesti kasvatettua ajourassa, jolloinka saa seuraavan ensiharvennuksen ajouralta motteja kun sen tekee eri kohtaan (No kuvista on vaikea saada todellista kuvaa tilanteesta ollenkaan)

  4. suorittava porras

    Ensimmäinen kolmen kuvan sarjasta kertoo , mitä tässä voisi kasvaa , jos olisi toimittu oikein . Pahasti hoitamattomuudesata kärsinyt osa kuviosta näyttää valitettavasti tältä . Hakkuussa poistettu lehtipuuaines oli erittäin pahasti riukuuntunut , joten siitä ei ollut apua aukkopaikkojen täydentämiseen . Alla kasvaneet kuuset puolestaan eivät ole toipuneet odotetulla tavalla .
    Alueella kasvoi myös runsaasti isoja haapoja , joiden latvus oli , kuin sienen hattu kuusentaimikon päällä .
    Niiden poistaminen tuntui aluksi mahdottomalta , mutta onnistui kuitenkin yllättävän vähin vaurioin , kun kärsivällisyyttä riitti .
    Ps. Tätä kuviota kävi muuten nykyinen metsävaltuuskunnan puheenjohtajakin hakkuun aikana pyynnöstäni katsomassa….nyt voisi olla aika tehdä toinen käynti …

  5. suorittava porras

    Tuosta raivaamisesta sen verran ,että näillä palstoilla vaikuttava ”haapauskovainen” väittää , että raivaussahaa ei tarvita , jos korjaa nuoret mtsät energiapuuksi . Tässä tulos .
    Jokainen voi päätellä , tarvitaanko ja kuinka usein .

  6. Ekologisesti hyvä, lehtimassa pitää metsämaan kunnossa.

    Metsänhoidollisia toimenpiteitä löytyy.

  7. hyvin nuo rehevän aluveen taemikot rehottaa vaekka kolome kertoo laskoo raevurilla läpi..sama kae tuo on sitte outella sitä enerkia savottoo tahi sitte lentomyrkytys niin ku -70 luvulla tekivät jos meinoo närreikön suaha kasvamaan. jonnii moenen lämpäre itelläkkii jonka entinen omistaja kuusetti ennen ku tul minu omistuksee…ei siinä aata muamme laalukaa, jos rehottaa nii rehottaa

  8. suorittava porras

    Kerttataan vielä, että kuvion pitäisi näyttää kokonaisuudessaan kuvan ”moni on kakku päältä kaunis ” kaltaiselta . Vaan eipä näytä . Energiapuiden korjaaminen ei auttanut niiden alla sinnitteleviä kuusentaimia yhtään . Kuvan vesakko on jo ajanut niistä kirkkaasti ohi . Muutama yksittäinen varjostukselta välttynyt kuusi töröttää kuviolla , mutta kunnon metsää niistä vähistä ei saada aikaiseksi . Lopputulos muistutta harsintahakkuun pilaamaa metsää . Taimet on istutettu 30 vuotta sitten , mutta näkymä on tämä .

  9. Ihan odottettavissa oleva lopputulos. Ja seuraavaksi tehdään uusi energiapuuharvennus ja yritetään pelastaa…jotakin…kasvamaan.