Kommentit (8)

  1. Kuva näyttäisi olevan rajalinjalta? Oikealla puolella voi olla harvennettavaa, mutta vasenpuoli kuvasta on pikemminkin liian harva.

  2. Rajalinjahan se on keskellä.

    Vasen puoli on raivattu 2 kertaa ja harvennettu kerran. Poistuma vaatimattomat 12 m3/ha.

    Oikea puoli on kasvanut hoitamatta.

    Metsämaa on hyvä laatuista ja molempien kuvioiden historia on uudistamisen osalta samankaltainen. Viljelty männylle (?) joka tuhoutunut (hirvi, lehtipuusto).

    Energiapuutuotoksen kannalta oikea puoli tuottaa hyvin. Järeää koivua/haapaa kasvaa jopa vieritysten. Rahaa ei ole mennyt hoitotoimenpiteisiin ollenkaan ja luonto leimaa tehokkaasti. Raivurilla ”puhdistus” harvennus ja antaa vaan kasvaa ja sitten päätehakkuu energiaksi/kuitua/tukkiakin.

    Vasen puoli on antanut valtion tukiaisia ja kantorahaa. Kasvatusasento on väljä mutta järeytyy ajan myötä. Ainespuuta tulee enemmän ja energiapuutakin.

  3. Kyllä se oikeapuolikin kannattaa harventaa. Siitä saa erinomaisen koivikon vielä. Pahinta lienee että riukuunnnuttaa metsän ihan turhaa ylitiheänä. E-puu kauppa on ihan ok ja sen jälkeen odottamaan vain koivikon varttumista. Tuo vasenpuoli on kuin ”hevosmiesten ” metsä kaikki otettu mitä vain irti saadaan.

  4. Metsuri/motokuski

    Olet ihan oikeassa. Vasenpuoli on kait tuettuna tuotantona hoidettu parirekisten hevosmiesten kääntöpaikaksi. Oikea puoli voi jotain tukemattakin tuottaa josko hoidetaan aikanaan eli likipitäen heti

  5. Luonnontilaisessa metsikössä kokonaiskasvu on parempi kuin hoidetussa. Jos tavoittelee vain energiapuuta antaa metsikön vaan kasvaa. Raivurilla soittelee varmasti poistuvat pois.

  6. Gla

    Luonnontilaisessa kokonaiskasvu on tosiaan parempi, mutta edes energiakohteessa ei pidä vain antaa kasvaa. Suuri kokonaiskasvu edellyttää poistumaa ja harventamattomassa kohteessa se tarkoittaa luonnollista poistumaa. Sen talteen ottaminen ei taloudellisesti ole mahdollista. Parempi siis raivata ja harventaa, niin korjuukulutkin pysyy aisoissa.

  7. Kaikki alle 10 cm rinnankorkeudelta pois.

    Sitten vain antaa kasvaa, täysitiheänä.

  8. Hyvää puuta bulljan kamiinaan.