Halkoja (valmiissa haloissa ei ole mitään hakkaamista) hakkaa joku entinen mestarihiihtäjä. Tämä on sentään otsikoitu halkosavotaksi, joka on ihan oikein
Muuten mihin niitä halkoja enää tarvitaan. Veturit, koulut ja muut halkoasiakkaat lopettivat 50 vuotta sitten. Puupohjainen polttoaine on kuorta, haketta tai pientaloissa klapia.
Itse tein halkoja 50-luvulla renkipoikana viihtyessäni. Viimeisen ja ainoan oman pitkän pinon myyntiin tein vuonna -77 tai 78.
Puukattilan tarpeita olen tyydyttänyt noin 30 vuotta. Yhtään halkoa ei siinä ole tarvittu.
Kannustan mielelläni nykyisiä klapiyrittäjiä jotka kunnolla hyödyntävät nykyajan parantuneet mahdollisuudet.
Klapi on vieläkin vähän tuntematon nimitys pienille uunipuille täällä meilläpäin. Etelästä tullut nimitys varmaankin syrjäyttää vanhat nimitykset, kuten hellapuut tai -halot, saunapuut tai -halot, leivinuunipuut tai -halot jne. Vielä sotien jälkeenkin poltettiin kotonani kelohonkaa kaikissa talon, navetan ja saunan uuneissa. Katkottiin halkorantteella justeerilla ja hakattiin haloiksi kirveellä.
Kun kelot loppuivat, alettiin käyttää polttopuuna koivua, haapaa, mäntyä ja kuusta. Ja justeerikin vaihtui ensin pokasahaan, sitten kaarisahaan ja viimein moottorisahaan 1956. Kirves säilyi kaiken aikaa, lisänä kiila ja leka. Nykyisin on toisenlaiset koneet, mutta halkoja ”hakataan” kuitenkin, vaikka voimana ovat bensiini, diesel ja sähkö!
Kannatan lämpimästi metrisen halon kauppaa.
Ostaja voi pätkiä niistä haluamansa mitan.
Päätoimiset klapikauppiaat voivat keskittyä eri mittoihin.
Joka sivutoimisena hommaa tekee, heille tuo metrinen on paras tuotantosuunta.
Kiva, että olet kielessä mukana. Itse olen melkein kaiken mainitsemasi kokenut paitsi että ei meillä mitään keloja ollut. Puuta kyllä oli, minkä oli.
Klapi on nimike, minkä olen sisäistänyt oikeastaan vasta yli 60-kymppisenä syystä, että se parhaiten kuvaa hommaa. Se ei ole eteläinen vaan läntinen termi. Ei meillä etelässä (esim. Viipuri) mitään klapeja ollut, kylläkin niitä mainitsemisiasi hellapuita jne.
Halot olivat tärkeä osa elämää. Eka kerran tutustuin aiheeseen sota- aikana. Puupula oli ankara. HALKOJA piti saada vaikka mistä. Yhtiön kuusikosta niitä saatiin, kaikki koivut pois. Kun teki haloiksi 2 mottia, niin kolmannen sai itselleen.
Ukko oli kotiutettu rintamalta edellisenä vuotena ja teki mielellään näitäkin siviili vapaa-ajan töitä. Sen syksyn sään ja talkoon muistan ikäni. Olin kuitenkin vain ”kuunteluoppilas” eli mukana kuleteltava.
Tuosta klapinteosta tuli mieleen eräs tarkka saunapuiden ostaja Kun ammattinsa oli insinööri ja tunsin kaverin hyvin tarkaksi kaikissa asioissa niin kysyin tietysti kuinka pitkiä saunapuita hän haluaa tehtävän. Se on tarkalleen 350 mm, oli vastaus. Tein sitten sellaisia katkomalla metrisistä haloista, laittamalla sirkkeliin rajoittimen ja mittasin jokaisen tarkasti. Ensin sahasin tietysti tummuneen pään pois. Sitä hän ei tosin vaatinut, kuten Helsikiläinen kuulemma teki. Jos pituus olisi ollut noin mitta, niin metrisestä olisi voinut tehdä kolme halkoa. Lainasin vielä hänelle peräkärryäni, johon ladoin puut mahdollisimman tiiviisti. Kärryn mitatkin mainitsin. Hän vei puut ja kärryä palauttaessaan sanoi sen laidan korkeusmitan olevan tarkalleen 190 mm eikä parikymmentä senttiä kuten olin kuorman korkeudeksi sanonut. Laski kuutiot ”oikean” mitan mukaan. Todellisuudessa korkeus olikin sanomani, sillä lasti kurkisteli yli laitojen! No, asiakashan on aina oikeassa, sanotaan! Muuta halkokauppaa ei sitten tullutkaan sillä ilmeisesti jotain oli moitittavaa. Kuivia ne halot ainakin olivat, kun toinen ostaja valitteli, että emäntä lämmitti leivinuunin kuten edellisillä puillakin ja uunissa paloivat ensimmäiset leivät pilalle!
Hyvä se on metrinen halako. Sen saa tarvittaessa kahteen tai kolmeen osaan. Hellaan tai kiukaan pesään. Leivinuuniin tai kattilaan.
Helppo pinota kuivumaan. Helppo mitata kuorma ostajalle. Joka metrisestä ei sopivan mittaista saa, voi siirtyä muihin lämmitysmuotoihin.
Mutta mikään ei ole niin viisas kuin insinööri, paitsi toinen insinööri.
Alkaa nuo ”pessisen” posket pullistumaan kuin meillä konemiehillä. Näkee että ollaan savotoilla kuljettu koko talvi. Tervetuloa joukkoon. Toivottavasti mottikisassa menetystä tulee. Meistä konemiehistä ei tuoho fyysiseen työhön ole. 🙂
Komeaa koivua Ironilla.
Raskitko polttaa itse? Uunipuunmittainenkin kävisi sisustuslehteen.
Etualalla niin nättiä koivua, että tuotahan olisi voinut ajatella jo sahata pelkaksi ja pelkasta lattialauta-aihioksi.
75 mm pelkka tulee jo aika vaatimattomasta pikkutukista ja jos pelkasta saa yli 2 kpl 32×75 aihiota aikanaan, niin rahaa tulee ihan erilailla.
Nyt tietenkin EU haluaa torpata tämmöisen sahayrittämisen, joten siinä mielessä ymmärrän uunihalot.
Nonniin. Iron salaa harjoitellut, ja minä lähdin kylmiltään.
Ootahan vaan, kesää,,
Olen hionut sulan puun halkaisutekniikkaa,,,
Niin että hengissä selvisin kotio, löytyi vain 238 lihasta, joitten olemassa olosta ei ollut hajuakaan.
Ainakin ne oli kippeenä seuraavana päivänä.
Ironilla halkotuotanto hyvällä mallilla,niin täytyy miehenkin olla, kun valmista tullut melkoisesti.
Niin, oliko tossa pinossa ensimmäisen tunnin aikaansaannos ja nyt mies hetken tauolla ?
Halkoja (valmiissa haloissa ei ole mitään hakkaamista) hakkaa joku entinen mestarihiihtäjä. Tämä on sentään otsikoitu halkosavotaksi, joka on ihan oikein
Muuten mihin niitä halkoja enää tarvitaan. Veturit, koulut ja muut halkoasiakkaat lopettivat 50 vuotta sitten. Puupohjainen polttoaine on kuorta, haketta tai pientaloissa klapia.
Itse tein halkoja 50-luvulla renkipoikana viihtyessäni. Viimeisen ja ainoan oman pitkän pinon myyntiin tein vuonna -77 tai 78.
Puukattilan tarpeita olen tyydyttänyt noin 30 vuotta. Yhtään halkoa ei siinä ole tarvittu.
Kannustan mielelläni nykyisiä klapiyrittäjiä jotka kunnolla hyödyntävät nykyajan parantuneet mahdollisuudet.
Klapi on vieläkin vähän tuntematon nimitys pienille uunipuille täällä meilläpäin. Etelästä tullut nimitys varmaankin syrjäyttää vanhat nimitykset, kuten hellapuut tai -halot, saunapuut tai -halot, leivinuunipuut tai -halot jne. Vielä sotien jälkeenkin poltettiin kotonani kelohonkaa kaikissa talon, navetan ja saunan uuneissa. Katkottiin halkorantteella justeerilla ja hakattiin haloiksi kirveellä.
Kun kelot loppuivat, alettiin käyttää polttopuuna koivua, haapaa, mäntyä ja kuusta. Ja justeerikin vaihtui ensin pokasahaan, sitten kaarisahaan ja viimein moottorisahaan 1956. Kirves säilyi kaiken aikaa, lisänä kiila ja leka. Nykyisin on toisenlaiset koneet, mutta halkoja ”hakataan” kuitenkin, vaikka voimana ovat bensiini, diesel ja sähkö!
Kannatan lämpimästi metrisen halon kauppaa.
Ostaja voi pätkiä niistä haluamansa mitan.
Päätoimiset klapikauppiaat voivat keskittyä eri mittoihin.
Joka sivutoimisena hommaa tekee, heille tuo metrinen on paras tuotantosuunta.
Kypärän nosto Ironille.
Tulihan se Iron lauantaina metästäni pois,on näköjään mennyt uudestaan.
No perhana, kyllä minä sen kyydille kävin viemässä, tais päästä livahtamaan?
Aukusti.
Kiva, että olet kielessä mukana. Itse olen melkein kaiken mainitsemasi kokenut paitsi että ei meillä mitään keloja ollut. Puuta kyllä oli, minkä oli.
Klapi on nimike, minkä olen sisäistänyt oikeastaan vasta yli 60-kymppisenä syystä, että se parhaiten kuvaa hommaa. Se ei ole eteläinen vaan läntinen termi. Ei meillä etelässä (esim. Viipuri) mitään klapeja ollut, kylläkin niitä mainitsemisiasi hellapuita jne.
Halot olivat tärkeä osa elämää. Eka kerran tutustuin aiheeseen sota- aikana. Puupula oli ankara. HALKOJA piti saada vaikka mistä. Yhtiön kuusikosta niitä saatiin, kaikki koivut pois. Kun teki haloiksi 2 mottia, niin kolmannen sai itselleen.
Ukko oli kotiutettu rintamalta edellisenä vuotena ja teki mielellään näitäkin siviili vapaa-ajan töitä. Sen syksyn sään ja talkoon muistan ikäni. Olin kuitenkin vain ”kuunteluoppilas” eli mukana kuleteltava.
Tuosta klapinteosta tuli mieleen eräs tarkka saunapuiden ostaja Kun ammattinsa oli insinööri ja tunsin kaverin hyvin tarkaksi kaikissa asioissa niin kysyin tietysti kuinka pitkiä saunapuita hän haluaa tehtävän. Se on tarkalleen 350 mm, oli vastaus. Tein sitten sellaisia katkomalla metrisistä haloista, laittamalla sirkkeliin rajoittimen ja mittasin jokaisen tarkasti. Ensin sahasin tietysti tummuneen pään pois. Sitä hän ei tosin vaatinut, kuten Helsikiläinen kuulemma teki. Jos pituus olisi ollut noin mitta, niin metrisestä olisi voinut tehdä kolme halkoa. Lainasin vielä hänelle peräkärryäni, johon ladoin puut mahdollisimman tiiviisti. Kärryn mitatkin mainitsin. Hän vei puut ja kärryä palauttaessaan sanoi sen laidan korkeusmitan olevan tarkalleen 190 mm eikä parikymmentä senttiä kuten olin kuorman korkeudeksi sanonut. Laski kuutiot ”oikean” mitan mukaan. Todellisuudessa korkeus olikin sanomani, sillä lasti kurkisteli yli laitojen! No, asiakashan on aina oikeassa, sanotaan! Muuta halkokauppaa ei sitten tullutkaan sillä ilmeisesti jotain oli moitittavaa. Kuivia ne halot ainakin olivat, kun toinen ostaja valitteli, että emäntä lämmitti leivinuunin kuten edellisillä puillakin ja uunissa paloivat ensimmäiset leivät pilalle!
Hyvä se on metrinen halako. Sen saa tarvittaessa kahteen tai kolmeen osaan. Hellaan tai kiukaan pesään. Leivinuuniin tai kattilaan.
Helppo pinota kuivumaan. Helppo mitata kuorma ostajalle. Joka metrisestä ei sopivan mittaista saa, voi siirtyä muihin lämmitysmuotoihin.
Mutta mikään ei ole niin viisas kuin insinööri, paitsi toinen insinööri.
Alkaa nuo ”pessisen” posket pullistumaan kuin meillä konemiehillä. Näkee että ollaan savotoilla kuljettu koko talvi. Tervetuloa joukkoon. Toivottavasti mottikisassa menetystä tulee. Meistä konemiehistä ei tuoho fyysiseen työhön ole. 🙂
No kiitos vaan motokuskille kannustuksesta.
Et kai sinäkään ole läpeensä paha vaikka motoa ajatkin.