Kommentit (6)

  1. Olen kattellu justiin omiakin kuusen taimikoita, joissa kuusen päästyä vähän yli metriin kasvu suorastaan räjähtää. Seuraavat kaksi metriä lisää sitten kolmessa-neljässä vuodessa. Ensiharvennusta kohti…

  2. Metsänjalostuksen tulosta, +15% lisää kasvua.

  3. Laitoin tämän kuvan, kun tuolla keskustelujen puolella saivarreltiin virmojen uudistamisvelvollisuuden ketjussa, kuinka kuusen piipat ei tielle 10 vuodessa näy. Tämä kuva on otettu tieltä…Mitään ei tarvitse ennen viimeistään 25-vuoden iässä tehtävää ensiharvennusta enää tehdä.Vanhan kaskikoivikon tilalle istutettiin ja kasvu on mielestäni varsin tyydyttävää.

  4. kolmehehtaaria

    luule et ilmasto on muuttunut ,enemmän hiilidioksiidia esin kun metsän omat nuoret taimet kasvaa ihan rintarinnan ostettujen kanssa ja vanhoista puista ei samoja kasvumääriä löydä

  5. Kuusentaimet venyvät aluksi pituutta ja kun saavuttavat tietyn iän alkaa paksuuskasvu ja pituuskasvu heikkenee.

    Ihmiset luulevat nykyään aivan liikaa. Joka asiaan syntyy omassa pääkopassa jokin ratkaisu ja näihin ratkaisuihin vaikuttaa pahimmat pelot.
    Ilmaston muutoksetkin ihan normaalia ilmaston vaihtelua. Napajäätkin sulavat yksinkertaisesta syystä. Tulivuorten tuhka liannut lumen johon aurinko ottaa erilailla kuin puhtaaseen lumeen..Katsokaa joskus kun näyttävät telkassa miten lumet sortuu mereen. Lumessa aivan mustia kerroksia .
    Itse sulatan lumia joka kevät tuhkalla kun aurinko alkaa lämmittää. Tuhkattu alue sulaa parissa viikossa kolkyt senttiä nopeammin kuin tuhkaamaton. Sopii kokeilla niin näkee omin silmin tämänkin luonnonihmeen.

  6. Ja loppu vuodesta sataa uudet päälle, luontohan on ilmainen työmies.