Kommentit (8)

  1. Gla

    Kun lähtökohtana ei ole alusta asti systemaattisesti hoidettu puusto, tuloksena on parhaassa tapauksessa tuo. Mutta kohtuullinen metsä tuostakin tulee, kun puut saavat nyt kasvaa. Toivottavasti myrskyt kiertää tämän kuvion kaukaa.

  2. Olisin vetänyt kaikki pois. Tuhoa tulee jos hiukankin tuulee.

  3. muutaman vuoden päästä alla on ilmainen kuusentaimikko

  4. Jos tuota saa lihotettua 10 vuotta niin tukkipuu osuus on aivan eri luokkaa.. Minkäs teet,kun edellinen omistaja ei ollut tehnyt mitään kyseiselle kuviolle, Bensaa paloi raivaussahassa paljon alusten raivauksessa. Toiveita on alueen pystyssä pysymisessä,kun on niin suojainen paikka,

  5. Oliko nuo koivut niin huonolaatuisia että ne kannatti järestäin ottaa pois ? Minusta tuon ykköskuvan perusteella siellä olisi ollut ihan hyviä vanerikoivuja vielä jättää. Nyt metsään on tullut turhia aukkoja. Jos nämä kaksi kuvaa on samasta metsästä niin en oikein olisi tyytyväinen harvennukseen. Mutta tärkeintä kuitenkin on että metsänomistaja on tyytyväinen sillä hänhän parhaiten tietää metsänsä tilan.

  6. Kyllä on samaa kuviota,mutta kuvaussuunta hieman eri. Koivujen laatu oli mitä oli ja valtaosin hieskoivuja. Latvukset tietysti hyvin supistuneet. Kyllä konemies oli jättänyt koivujakin sekaan. Laitan vielä kuvan josta saa selville millaisia oli koivut laadullisesti joita jäi pystyyn.

  7. Gla

    Tässä tapauksessa on vähän kaksipiippuinen juttu, kannattaako hiekset ottaa pois vai jättää ne pystyyn. Valoisa metsä heinittyy, mikä tietää mukavia hetkiä seuraavan polven taimikon heinäämisessä. Jos koivut olisi jäänyt aukkoihin, ei varjoa paljon enempää olisi ollut, mutta heinäämisen yhteydessä myös vesakon raivuuta olisi riittänyt.

  8. En usko,että metsän alle tulee heinää.Nyt on todella hyvä mustikan-ja puolukanvarsikko.Maaperä todella hyvä taimettumaan,luontaista taimea puskee heti jos maaperää rikotaan.Mutta kosteilla ja rehevimmillä kohdilla riittää lehtipuun vesaa.