Pakkasten aikaan tiet pysyi ajettavassa kunnossa, kun niillä säännöllisesti ajeli. Lämpenemisen myötä tilanne muuttui. Kuvasta näkyy huonosti todellinen tilanne, mutta edellisen ajokerran jälkeen lunta satoi vajaat 10 cm, jonka päälle tuli vettä. Puuterilumi muuttui raskaaksi ja tukki renkaan kuviot. Tallattu pohja alkoi pettää ja raiteiden välissä auton pohja viistää hankea pitkin. Etuvetoisella henkilöautolla alkoi olla vaikeuksia päästä eteenpäin etenkin ylämäissä. Kuvan kohdassa takana on lisäksi n. 10 metrin päässä 90 asteen kurvi, joten vauhtia ei voi ottaa. Lumiketjuilla ei ollut mitään vaikeuksia.
Kun näitä tilanteita tulee vastaan muutaman kerran vuodessa, reilun satasen investointi etenemiskykyyn on tässä tapauksessa mielestäni varsin kustannustehokas ratkaisu. Työmaan ollessa satojen metrien päässä auratulta tieltä, lumiketjut varmistaa pois pääsyä myös siinä tapauksessa, että tie pehmenee päivän aikana.
Pienen harjoittelun jälkeen aikaa ketjujen kanssa pelaamiseen kuluu n. 5 minuuttia.
Niin, Toyota Corollaa kummempaa maasturia ei sitten tarvtakkaa. Entäs seuraava 10 senttiä suojalunta?
Meilläpäin on tapana auruuttaa tiet, sekin auttaa kummasti liikkumista paikoissa jonne pitää autolla mennä 🙂
Jees, minä en tuota kummempaa maasturia tarvitse. Se, joka kokee tarvitsevansa, hankkii sellaisen. Totesinhan, että kun näitä tilanteita tulee vastaan muutaman kerran vuodessa…
Seuraavaa 10 sentin suojalunta saadaan odottaa, kun pääosin vetta on luvassa. Mutta kun tie ei ole varsinaisesti metsäautotieksi rakennettu, vaan on pikemminkin ajoura, lumesta paljaassa vettyneessä maassakin ketjuista on iloa.
Auraus on hyvä ajatus, mutta tuolla systeemillä vähenee aurauksen tarve. Satasella ei kovin montaa kertaa tietä aurata. Ja kun pinta ei ole sileä, auraamalla ei tuollaista suojalunta edes saa kunnolla poistettua.
Monella metsäautotielläkin on 10 sentin toleranssi aurausrajana. Kyllä tuo Glan kulkuapu tuohon kerrokseen lunta auttaa. Olen aikoinaan kun pilkillä nuorempana hyppäsin vähän aikaa käyttänyt Escortin kanssa samaa ketjuviritystä. Silloin vain taisin itse rakentaa jostain kun ei valmiita lähinurkilta löytynyt. ja ne oli kyllä sitten hiukan työläämpiä viritellä. Se oli vielä takavetoinenkin ja tosi onneton lumikelissä.
Pitää vielä aivan pakosta mainita että toiset tuskailee tosiaan ketjukoneen kaas ja toiset taas tuskailee ketjukumien kaas.
Mutta aikaa ja vaivaa vie ehkä kuitenkin enemmän kettinkit kumien päälle system. Noita ylihiljakseen ajelevia Corolla-kulkijoita tuli juuri viimepyhän autolukierroksella erityisesti lumipöpperöisellä Lavian tiellä ohiteltua jopa enemmän kuin yksi. Piti vain yrittää löytää senverran tilaa sieltä viereltä kun ei oikein niistä muiden ajamista varhoista suostuttu väistämään sivuun. Aurausta ei ollut aamulla suoritettu koska lunta oli tullut lisää alle 5 cm.
Takavetoisten auton aikaan tuli hankittua ja kokeiltua ketjuja vetävissa pyörissä. Ketjujen hankinta tuli tehtyä Biltemalta, ne oli hinta- ja laatu suhteeltaan hyvät, helpot laittaa- ja poistaa päältä.
Yleensä vaikeudet alkoi kahden mäen välissä, jos ei kerralla päässyt mäkeä ylös, eikä takavetoinen auto peruuntunut takaisin vauhdin saamiseksi.
Joskus tuli matkoja sellaisille teille, jossa en ollut ennen käynyt, silloin oli suuri helpotus ja hyvänolon tunne, kun mennessä oli alkavia vaikeuksia päästä perille.
Monen päivän työ olisi jäänyt tekemättä ilman sitä turvallisuudentunnetta, että ketjut on peräkontissa.
On ne periaatteet ja pää kovia!
Nykyisin kun nelivetoja on kaupassa valita asti. Ei tarvitse ostaa enää mitään laatikkomaasturia, joka sitten kelpaisi vain metsäreissuille.
Terveisin: Korpituvan Taneli