Metsälaidunnus kotipalstalla on loppunut 1950 luvun alkupuolella.
Tämän tyyppistä aitaa on aikoinaan ollut noin 6-8 km.
Vanhimmat säilyneet on kasattu närelenkillä.
Tämä kuvassa oleva kohta on lohkoaitaa, joka on kasattu rautalankaa käyttäen.
Kuvan aita tehty luultavasti neljäkymmen luvulla.
Katajainen tolppa ja kuusesta aijaspuut niin aita kestää miehen iän väitti vanha kansa. Yleensä taisi kyllä olla kuusiset tolpat ja haavasta aitapuut katajalenkillä sidottuna. Rantasaunalle olen tämmöistä haaveillut, saa nyt nähdä valmistuuko kuunaan.
Karjalaiset sanoivat pisto-aidoiksi.Olen nähnyt millaisia puita noissa oli.Ohuemmat oli milestäni kuusta ja paksummat jotenkin halkaistuja,että mahtuu pysty riukujen väliin.
Tuollainen aita kesti ja piti eläimet hyvin piirissään.
Hyvää sammaloitunutta perinettä.
Näikö ihan aidosti osaisi joku tehdä.Kultturiteko.
Eiköhän tällä ohjeella jo aitaa ala syntymään?:
”Paras ja pitkäikäisin oli viljelysmaiden ja pihaopottain pystyaita. Lujin tuli haavasta. Aidakset olivat kuusi kirvesvartta pitkät. Seipäät tebtiin kuusennäreistä, varakkaita kuusenoksistakin. Lujimpia vitsaksia olivat halaistustut näreet. Seiväsparit lyötiin hieman vinoon aidaksia vasten. Riehtoväliin voitiin panna lisätuiksi risti- eli tökäseipäät. Kolmeen riehtoväliin ladottavien aidaksien alapäät tukivat maahan. Kolmivitsaisen seitsenaidaksisen pystyaidan teko-ohjeena oli: aidas-vitsa-aidas, varakas tai vitsas, varakkaan alle ei vitsasta.
Jos aidakset puirostettiin eripituisiksi, syntyi pystyaitaa, mitä sanottiin suoltoaidaksi. Siinä aidas saattoi ulottua jopa viiteen riehtoväliin.”
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Metsälaidunnus kotipalstalla on loppunut 1950 luvun alkupuolella.
Tämän tyyppistä aitaa on aikoinaan ollut noin 6-8 km.
Vanhimmat säilyneet on kasattu närelenkillä.
Tämä kuvassa oleva kohta on lohkoaitaa, joka on kasattu rautalankaa käyttäen.
Kuvan aita tehty luultavasti neljäkymmen luvulla.
Meilläpäin sanottiin särennäisaidaksi.Pätkä on kotimuseon vieressä olevan pellonreunassa,isä vainaa kunnosteli.Rautalanka vitaksella kylläkin.
Voisi pitää hirvetkin poissa….
Katajainen tolppa ja kuusesta aijaspuut niin aita kestää miehen iän väitti vanha kansa. Yleensä taisi kyllä olla kuusiset tolpat ja haavasta aitapuut katajalenkillä sidottuna. Rantasaunalle olen tämmöistä haaveillut, saa nyt nähdä valmistuuko kuunaan.
Täällä päin sanovat Pisteaidaksi. Eipä ole työttömyydestä tarvinnut noitten tekijöiden kärsiä.
Karjalaiset sanoivat pisto-aidoiksi.Olen nähnyt millaisia puita noissa oli.Ohuemmat oli milestäni kuusta ja paksummat jotenkin halkaistuja,että mahtuu pysty riukujen väliin.
Tuollainen aita kesti ja piti eläimet hyvin piirissään.
Hyvää sammaloitunutta perinettä.
Näikö ihan aidosti osaisi joku tehdä.Kultturiteko.
Ylä-Savossa tekivät viime kesänä talkoilla pisteaitaa Koljonvirran leirintäalueelle. Oli paljon talkooväkeä ja kaksi tietävää osaajaa.
Jaa, paikallinen nimi jäi laittamatta. Tällä kulmalla särentäaita.
Eiköhän tällä ohjeella jo aitaa ala syntymään?:
”Paras ja pitkäikäisin oli viljelysmaiden ja pihaopottain pystyaita. Lujin tuli haavasta. Aidakset olivat kuusi kirvesvartta pitkät. Seipäät tebtiin kuusennäreistä, varakkaita kuusenoksistakin. Lujimpia vitsaksia olivat halaistustut näreet. Seiväsparit lyötiin hieman vinoon aidaksia vasten. Riehtoväliin voitiin panna lisätuiksi risti- eli tökäseipäät. Kolmeen riehtoväliin ladottavien aidaksien alapäät tukivat maahan. Kolmivitsaisen seitsenaidaksisen pystyaidan teko-ohjeena oli: aidas-vitsa-aidas, varakas tai vitsas, varakkaan alle ei vitsasta.
Jos aidakset puirostettiin eripituisiksi, syntyi pystyaitaa, mitä sanottiin suoltoaidaksi. Siinä aidas saattoi ulottua jopa viiteen riehtoväliin.”