Kommentit (6)

  1. reservuaari-indeksi

    Onkohan tuota tarkoitus vielä jatkaa valmiimmaksi kuin vain kevutpeitekatteiseksi. Kun on kuitenkin noinkin paksusta kattoarkennelma ja sinällään ihan hyvin tehty kehikko ja pohjalava.

    Ympäristön kannalta ei mikään kaunistus ja roskan määrä kertoo jotain asukista/rakentajasta. Jos omaan metsään tuollainen ilmestyisi niin viikon antaisin aikaa poistaa ja sen jälkeen polttaisin koko läjän noille sijoilleen.

  2. e-h

    No onhan sekasotkua,pois luonnosta tuommonen.

  3. Puuntakasen hirviporukan taukopaikka tai marttakerhon rietastelun jäljet.

  4. Koiramies

    Ei ainakaan mikään piilopirtti 🙂

  5. Tämä ei ole meikäläisen mailla, vaan löytyi sattumalta vanhaa tiepohjaa kulkiessa. Jos olen oikein ymmärtänyt, kysymyksessä ei ole toisen maille luvatta tehty rakennelma.
    Merkeistä päätellen paikalla on asuttu ainakin kesäisempään aikaan. Varustelukin on melko hyvä, kuten sisä- ja ulkolämpötilan seurantajärjestelmä, monipuolinen juomavasto, lukusali ja kirjasto, jossa mm. punakantinen ” Otteita Puheenjohtaja Mao Tse-Tungin teoksista”.

  6. Eiköhän maanomistajatiedoilla löydy pirtin tekijä. 🙂