Kommentit (13)

  1. Aika kummallisia nämä kuvien lähettäjät.
    Eivät kommentoi omia kuviaan ollenkaan.

  2. Juu, mutta on siinä julkaisussa aika pitkä viive. Joskus kokeilin niin viive oli tyyliin vuorokausi. Täytyy aika hanakasti kytätä, milloin se kuva lopulta tulee julkaisuun. Jotkut osaa laittaa jo kuvaa liittäessään vähän alustusta johonkin kenttään niin on mahdolliselle keskustelulle pohjaa.

  3. Tämä ei tosiaan ole oikein hyvä käytäntö, että kuvaan pääsee lisäämään tekstiä vasta sitten, kun kuva on toimituksen hyväksymisen jälkeen tullut näytille, Otsikkoon ei kehtaa laittaa sepustuksia.

  4. Hei J-P, missä tämä sinun kuva on otettu?

  5. On otettu Kontiolahden Jaamankankaalla melko lähellä Höytiäistä (ei kuitenkaaan sillä entisellä, n. 160 vuotiaalla, järven pohjalla), jossa on tuoreita ja lehtomaisia kankaita. Jaamankangas on muuten pääosin kuivahkoa kangasta, vähäisin osin jopa kuivaa kangasta. Jaamankangas on hyvää puuntuotantoaluetta, laadukasta puuta. Siellä myös marjastetaan ja sienestetään paljon. Koiraihmiset liikkuvat siellä myös paljon. Mutta sotilaat nyttemmin vähemmän, kun prikaati lähtee…

  6. Kiitos vastauksesta, jiipee. Olikos tämä Jaamankangas niitä viimeisimmän jääkauden sulamisvaiheessa jäätikköjoen suistoon kertyneitä lajittuneita aineksia, deltaksi kutsuttu?

    Minulla ei nyt ihan sytytä, miten sinun kuvaotsikkosi ja kuva liittyvät toisiinsa. Mitä oikein haluat kertoa tällä?

  7. Jaamankangas on reunamuodostuma ja lajittunutta ainesta. Kuvalla halusin vain tuoda sen ikivanhan jutun, että aukkojen reunoilta,varsinkin lajittuneilla mailla, kaatuu herkästi puita, etenkin kuusia, kun tiheässä metsikössä ei juuristo ole päässyt kunnolla kehittymään. Tämäntyylinen teksti olisi kuulunut tuohon kuvan alle, mutta en kehdannut sitä enää laittaa. Kuvan selitystekstiä ei pääse kirjoittamaan ennen kuin kuva on hyväksytty ja laitettu esille. Tämä on epäkohta, joka pitäisi korjata. Otsikkoon voi kyllä kirjoitella jo lähetettäessä.

  8. Asia ymmärretty.

    Mitä tuollaiselle reunalle sitten pitäisi tehdä? Jos haluaa hakata, niin reuna tulee johonkin aina, jos ei sitten hakkaa aina naapurin rajaan saakka, jolloin reunaongelma siirtyy pois omalta palstalta?

    Onko mitään tehtävissä?

  9. JiiPeelle: Hyvä teksti olisi ollut se. Parempi myöhään, kun ei millonkaan!
    Sitähän minä aluksi ihmettelin, kun kuvassa oli puuta nurin ja juuretkin ylhäällä, että mikä piru ne on nostanut jos ei joku Eino tai Reino!

  10. Aloittaja on oikeassa. Varsinkin kuusikossa tuuli harventaa puustoa aukun reunasta. Eikä tarvitse edes kovin kummaa myrskyä. Paikoin aukunteon jälkeen seuraavana kesänä/syksynä vähän kovempi tuulinen päivä, joka sattuu puhaltamaan sopivasta suunnasta ja löytyy useita, pahimmillaan jo kymmeniä puita pötköllään.

  11. Gla

    Näyttää tosiaan aika tiheältä tuo kuusikko eli harvennukset on jäänyt rästiin. Ensimmäinen asia tuulenkaatojen välttämisessä on ajallaan tehty hoito. Rästikohteen vahinkoja tuskin kannattaa enempää ihmetellä. Hienostelua voi harjoittaa esim. sekametsässä, jolloin on mahdollisuus suosia koivua ja mäntyä rajojen läheisyydessä.

  12. Tuohon kun täräyttää harvennuksen pohjapinta-alan alarajoille niin avot.

  13. Kuinkahan hyvin tuossa karun näköisessä kasvupaikassa kuusi kasvaa tukkipuun kokoon?

    Itsellä oli ostopalstassa juuri ja juuri kuitupuukokoista kuusta kasvava kuvio, jonka ikä oli 60 v. Pantiin aukoksi ja nyt kasvaa mäntyä.