Taimikonhoito II

Taimikonhoito 1 kuvion kosteampi alareuna.
Samoin tässä ostopalsta, jossa taimikon raivaus aikanaan jäänyt tekemättä. Kuten maasta näkee, risukoivua kasvoi isot määrät. Tässä istutuskuuset olivat 80% kuolleet koivukon ja aluskasvillisuuden takia. Eipä voinut valita kuin pihlajan ja koivun väliltä jätettävät puut suurimmalta osaa. Jokaisen kuusen ympärille raivasin enemmän kasvutilaa ettei tuota latvan piiskausta tapahtuisi. Ei voi olla korostamatta taimikon oikea-aikaista raivausta ja hoitoa.

Kommentit (14)

  1. Metsäkupsa

    Vähän on kakkosluokan taimikkoa hoidonjälkeen,risukkoa kai ollut ennen raivausta.

  2. 5 vuotta ja koivut hakkaavat kuusen latvoja.

    Onko jäänyt taimikonhoito myöhäiseksi ja suurin osa kuusista tukehtunut lehtipuiden alle, vai ovatko muutamat kuuset luonnollisesti ilmaantuneet koivujen alle?

  3. suorittava porras

    Minun kuvasarjassani näkyy tulos 40 vuoden kuluttua , kun mitään ei ole tehty .
    Tässä kuvassa on tehty oikeaoppisesti se , mikä on ollut enää mahdollista . Koivun tekniseen laatuun kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota . Mutkapuut surutta tantereeseen .

  4. Hyvä työjälki!

  5. On ostettu työtä josta saa maksaa kuluja. Miksi ihmeessä?

  6. Tuossa kun nuo koivut on noinkin pitkälle päässeet ja varmaankin aikoinaan istutettu kuusikko tuhoutunut varjostukseen niin toinen vaihtoehto olisi voinut olla. Hyvä raivaus ja kolmen – neljän vuoden päästä energiapuu harvennus. Jos alla olisi tiukempi kuusikko niin sitten kasvatus kuusikon ehdoilla.

  7. suorittava porras

    Tämä oli tuttuakin tutumpi näkymä ajalta vajaa kymmenen vuotta sitten , kun joku suuressa viisaudessaan oli keksinyt , että motolla lähdetään keräämään risuja . Sen verran kuva kuitenkin poikkeaa sen ajan tilanteesta , että ajourat (leveys 5m) ja risukasat puuttuvat näkymästä .
    Onneksi se aika oli …ja meni .
    Näin on parempi . Uran kohdatkin kasvavat vielä jotakin.

  8. Toivottavasti pihkanaama on vielä nuori että saa edes bensan sekaan laitettavan öljyn kustit pois. Muusta ei juuri sitten olekkaan toivoa. Kun kuusta kurkottaa tuppaa koivuun kapsahtamaan. Moni vain on kiroillut nykyään kun ei ole ymmärtänyt kapsahtaa. Meilläpäin täällä Satakunnassa koivu niin tukkina kuin kuitunakin saa nyt nopeasti ostajan laput pöllikasan päihin. Kuusi ja mäntykuitua lojuu teiden varsilla siellä sun täällä ilman mitään kuponkia. Minulla yksi kuponkillinenkin mäntykuitukasa tikkaa jo uutta vuosilukua.

  9. Noin pitkälle päässeessä taimikossa koivikon kasvatus olisi hyvä vaihtoehto. Itse kun on noin vähän kuusia ollut niin olen mennyt koivun ehdoilla. Tämä siksi, että kuusi kestää varjostusta joten nuo muutamat saavat siellä alla yrittää selvitä ilman erillistä aukkoa. Kuusikkoa ei istutetuista tule kuitenkaan. Toisekseen koivu kasvaa nuo kuusille jätetyt aukot 5 vuodessa umpeen…

  10. Tätä kosteaa alareunaa oli pinta-alallisesti vähemmän, ehkä noin 30% taimikkoalueesta. Minulle tämä oli haasteellinen pohdittava, koska kun tein näin, koivualue jää selvästi etukasvuiseksi. Alla olevat pienemmät koivut olivat kuitenkin varjostuksen tähden niin heikkokuntoisia ja huonolaatuisia, ettei niistä voinut tehdä kasvatuspuustoa. Tämän kokoluokan koivuissakin ei vaan jokaisen jätettävän puun hollilla ollut yhtään hyvän laatuista koivua. Osa ei ole sen tähden runkomuodoltaan parasta a-ryhmää. Ensi harvennus pitää mahdollisesti tehdä kahdessa osassa tällä kuviolla. Tästä koivikkopuolesta kun tuli tavallaan eri kuvio.

  11. Niin ja Jeessille vielä, että kun metsätilan ostaa, saa kaiken. Hyvät ja huonot metsäkuviot. Kun järkihintaan sai pikitien varresta, ei muutama hoitamaton taimikkokuvio ollut mielestäni ongelma. Nämä taimikkoalueet ovat kuitenkin selvässä vähemmistössä tällä tiluksella.

  12. Jos koivu ala alle 2 hehtaaria niin voit aivan hyvin myöhästyttää harvennusta hieman. Kuusi puoli lähtee lentoon ja on 15 vuoden päästä valmis harvennettavaksi, jos mennään hieman pienemmällä läpimitalla. Tai sitten erikseen jonkin muun läheisen kuvion kanssa.

  13. MIISU4F

    Aika hyvin raivattu! Kun on tarkoitus pelastaa vielä kuuset mutta jättää paremmat koivut kasvamaan. Jätettävien koivujen tuleekin olla jo niin pitkiä, että alaoksat ovat karsiutuneet eikä latvat piiskaa kuusia.

    Koivut pyrähtää tuosta nopsaan ja kuusi tulee sitten perässä. Joitain mutkaisempia koivuja olisi tosiaan voinut vielä ottaa mutta kun siinä lähellä ei ole tervettä kuusta tai muutakaan parempaa- turhaa tehdä aukkoja! Turhaa siistimistä kannattaa muutoinkin välttää. Antaa pihjajienkin jäädä, jos ei muuta ole.

    Yhdestä kuvasta on vaikea päätellä kaikkea ja tunnetusti puiden etäisyyksien arvionti vaikeaa.

  14. Kiitos kommentoijille.
    Niitä lukiessa tulin vakuuttuneeksi, että raivasin tämän osan ihan oikein.