Kommentit (3)

  1. suorittava porras

    Puoli hehtaaria 180 m meren pinnasta ja itään viettävällä rinteellä näyttti tältä. Koko kuviolla (vajaa 10 ha) oli runsaasti hajatuhoja. (seuraava kuva) Eipä tarvinnut enää harventaa tätä kohtaa….

    Tekisi mieli heittää keskustelun pohjaksi , että voidaanko luonnontuhojen vaikutuksia vähentää metsänhoidollisin keinoin?
    Mitä tuumitaan silloin , kun on lähes 40 vuotta tähdätty laatupuun kasvattamiseen ( tiheässä) ja lopputulos näyttääkin tältä ?
    Normaalisti kasvatetut ja hoidetut kuviot olivat välttyneet tuhoilta lähes täysin samaisella alueella. Mitä suurempi tiheys oli , sitä lohduttomampi oli näkymä tällä 70-luvulla udistetulla metsäkuviolla. Tiheästä olikin tullut harva.

  2. Kyllä tuossa perää on, että taitolaji ja pitäisi osata käydä metsässä aikanaan.

    Olisipa mahtavaa, jos löytäisit jostakin kuvan samalta kuviolta pari-kolme vuotta sitten. Siis ennen suurimpia tuhoja.

  3. suorittava porras

    Niin , tuo kolme vuotta on juuri se aika , jolloin vahingot ovat syntyneet. Kuvassa on kahden talven lumituhot ja yksi vuosi niiden välissä.
    Tämä tuskin olisi jäänyt harventamatta ajoissa normaalioloissa , mutta kontortamännylle ei aina löydy markkinarakoa.
    Alue oli ilmeisesti kylvetty aikoinaan ja perkauksessa oli jätetty runkoja liian lähelle toisiaan. Kun näitä ryhmiä/puupareja oli paljon lähekkäin , syntyi ketjureaktiona tällaista jälkeä. Sama oli todettavissa myös puhtaassa kylvömännikössä parin sadan metrin etäisyydellä tästä.

    PS Lähellä sijainnut ”Ei luomua , vaan oikeaa metsää”- kuvio oli välttynyt lähes täysin tuhoilta oikea-aikaisen toiminnan ansiosta.