Kommentit (11)

  1. Muutama vuosi ja ylhäältä laitetaan valot pimiäksi ja versot kuivahtaa siihen.

  2. On muutoin kohtuullisen raju ennakkoraivuu edessä ennen seuraavaa harvennusta, tai päätehakkuuta…tuo tikukko tuskin kasvaa edes energiapuun mittoihin. No, jänöjusseilla on piilopaikkoja, sekä hirville syötävää 😀

  3. Ei kun ylispuuhakkuu ja seuraavaa kertaa harventamaan.

  4. Eli noista pienistä koivunvesoista sitten seuraava puusukupolvi. Taitaa olla pääasissa kantovesoja aiemmasta raivauksesta. Voihan sen metsän niinkin tehdä. Mutta kyllä minä panostaisin metsänkasvatuksen vielä noihin jätettyihin runkoihin.

  5. Visakallo

    Jesse ehkä arvelee, että lahopuulla olisi paras kysyntä jatkossa.

  6. Enpä ole ennen nähnyt että koivun kannot vesoo kuusiakin. Eikä ne lahot aina edes ole kovin pahoja vesoissakaan. Hyvin niistä useimmiten kuitua tulee.

  7. Paha mennä sanomaan mutta jos tuolta kuusentaimikko raivaussahan kanssa löytyis.

    Koivun oksat ei näyttäisi ihan heti kuusenlatvoja hakkaavan, koivut pois metsurityönä ajallaan.

    Työtähän siinä on, kaikki ei vuole kultaa mutta hopea ei ole häpeä.

  8. Hieman vaikea on valokuvan perusteella arvioida runkolukua / ha, mutta jos runkoja on edes 800 kpl/ha ja jos ne ovat edes puoliksi raudusta, niin eipä tuossa muuta kuin alustan raivaus ja antaa puun kasvaa.
    Pian on joka tapauksessa pohjapinta-ala kasvatuskäyrillä.

  9. suorittava porras

    Tämä kuva on samalta kuviolta , kun edellinenkin .
    kasvatettavia runkoja 400- 500/ ha .
    Ensimmäinen käsittely oli siis energiapuuhakkuu vaille hoitoa jäänellä kuviolla . Seuraava vaihe on uudistushakkuu ….sitten joskus…

  10. Ei se nyt niin joskus ole. Kyllä se tuossa asennossa turpoaa hirmukyytiä ja korkeintaan parikymmentä tuosta etiäppäin.

  11. Puukin menetelmä aivan tuttu itellekkin ja kuten tuolla jossain keskustelussa mainitsin tämä on sitä oman maalaisjärjen käyttöä parhaasta päästä kun ei tehdä turhaa kulua tai turhaa työstöä vaan vain tarpeellinen metsän uudistumiseen. Kyllä se aina jälkipolville kerkeää jopa nopeammin ja taloudellisemmin noinkin.