Nauhaleimausta ja leimausta yleensäkään ei ole käytetty 20 vuoteen . Koneenkuljettaja tekee valinnan ja onnistuu siinä sitä paremmin , mitä vähemmän näköesteitä on .
Alle jääneet , mutkaiset ja huonolatvaiset / haarapuut poistetaan . Kuvan puusto ei ollut laadultaan parasta mahdollista.
Minulla on tulossa muutaman vuoden päästä harvennukseen n. 50 vuotias laadultaan vaihteleva männikkö. Tuolle 2,5 ha alueelle tulen merkkaamaan parhaat jätettävät rungot. N. 200 runkoa hehtaarille ja kuski jättää toisen puolen. Luotan kyllä osaavaan kuskiin mutta ei tuon luulisi motokuskia haittaavan. Saapahan mielenrauhan itselle. Ajourat ovat ensiharvennuksen jäljiltä ja alusta täysin raivattu.
Ei se haittaa jos haluja on sellaiseen merkkaukseen. Mutta uskon että kokeneet kuskit osavat tuon saman valinnan tehdä. Kunhan vain näköesteet ovat poistettu.
Kukahan niiden leimaajien palkat on valmis maksamaan ?
Monta sellaista leimikkoa on korjattu , joiden ainoat vieraat ovat olleet konemiehet . Laaturunkojen yksilöinti ja merkitseminen ei sinäänsä ole huono asia , mutta resurssit moiseen puuttuvat .
Kuvassa muuten sattuu olemaan pystykarsittu kuvio . Karsitut puut on aikoinaan merkitty valkoisilla maaliläiskillä . Joissakin rungoissa maalaus näkyy vieläkin himmeästi .
Valkoinen maali olisi kenties paras tapa merkitä laaturunkoja .
Kolme täplää eri puolille runkoa olisi toimiva ja useita vuosia (kymmeniä) kestävä vaihtoehto .
Nauhat alkavat olla katoavaa kansanperinnettä myös leimikkojen rajoilla. Taitaa olla niin, että konemiehet joutuvat monesti ensin hakemaan ja merkkaamaan epäselvät rajat.
”Ennen on savotoilla ollut jakomiehet, jotka on
jakaneet tukkipuut ennen katkontaa.”
olin poikasena katkomassa näitä jakomiehen mittaamia puita.
oli mielenkiintoista etsiä katkaisukohtaa kun lunta runkojen päällä parikymmentä senttiä..työvälineinä luuta, tukkiliitu ja canadien saha ja karvahattu korvilla ettei tule kuulovaurioita
Jos myisin pystykaupalla harvennuskuviota, voisin merkitä punaisella merkintämaalilla selkeästi pois otettavat rungot, eli latvavikaiset tai koroontuneet/lahovikaiset rungot. Lopun saa päättää hakkuukoneen kuski.
Huonoja puita on turha merkitä millään. Hakkaaja ne kyllä näkee muutenkin. Vaikeus tulee siitä, että hakkaaja erehtyy luulemaan puuta suoraksi, kun joutuu päättelemään suoruuden vain yhdeltä suunnalta. Valinta epäonnistuu useimmin kuin onnistuu, sillä toisesta suunnasta katsottuna puussa voi olla huomattava lenkous eikä kelpaa tukiksi.
Pitkäkestoinen maali jätettäviin puihin ei sopine siksi, että sellainen näkymä ei kuuluu luontoon.
Nauhat ovat parhaimmat, sillä leimausta pystyy korjaamaan, mutta maalilla ei, ja ne voi poistaa.
Jos joku kuvittelee, että hakkuukoneen kuljettaja on huonompi leimaaja kuin metsänomistaja itse, niin sopii kokeilla.
Ei niitä hyviä leimaajia ole montaakaan tavallisissa tallaajissa, vaikka se tyän tekisi maalivasaralla, niin aikaa tuhraantuu aivan turhaan ja myöskään jälki ei ole hyvä.
Puiden valitsijan pitää nähdä metsä siten, että pystyy näkemään sen harvennettuna, vaikka ei ole vielä puutakaan kaatanut.
Tämän kuvan mukaisen palstan hakkaajalla on sellainen näkökyky ja toivon, että hän jatkaa alalla. Töitä olisi myös joissakin metsäkonekouluissa hakkuukoneen kuljettajien opettamisessa.
Olen tuossa katsellut tukkipuut (suorat ja valtapuut) valmiiksi ja sahaillut oksat ensimmäisen tukin mitalta 4..5m pois niistä noin 5 vuoden päästä ensiharvennukseen tulevaan reheväkasvuiseen melkeimpä räkämännikköön. Keskipituus noin 7..9 m ja ikä alle 20 vuotta.
Nyt ”leimatessa” jatkuvasti tulee eteen se, että tuollapa näkyy olevan suora valtapuu, menempä sahaamaan oksat. Mutta kun katselen sitä sitten muilta suunnilta, niin onkin kaikenlaisia vikoja lenkoutta tai vaihtanut latvaa tyvitukin osalla. Sitten joudun valitsemaan vierestä jonkun paremman puun ja tekemään tälle pienemmän puun latvalle kasvutilaa sahaamalla oksia pois tästä isommasta raakkipuusta.
Ei hakkaaja voi nähdä kuskin pukilta puita paremmin kuin jalkamiesleimaaja ja jos hakkaaja tekee samanlaisen virheen kuin minä jatkuvasti teen, kun katson puuta yhdeltä suunnalta, niin silloinhan hän joutuu ottamaan tämän valitun ”parhaan puun” läheltä mahdollisesti sen oikeasti parhaan puun pois harventaessaan.
Miltähän harvennus tässä minun tapauksessani motomiehen jäljiltä näyttäisi, jos suurimman osan näitä susivaltapuista valitsee jätettäväksi ja harventaisi niiden mukaan?
Tietenkin aivan eri asia on silloin, kun kaikki harvennuksen puut ovat suoria ja virheettömiä, hakkaaja voi päästä samaan lopputulokseen kuin leimaaja.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Olisikohan pitänyt suorittaa nauhaleimaus, että varmasti kaikiki parhaat puut olisivat jääneet pystyyn?
Nauhaleimausta ja leimausta yleensäkään ei ole käytetty 20 vuoteen . Koneenkuljettaja tekee valinnan ja onnistuu siinä sitä paremmin , mitä vähemmän näköesteitä on .
Alle jääneet , mutkaiset ja huonolatvaiset / haarapuut poistetaan . Kuvan puusto ei ollut laadultaan parasta mahdollista.
Minulla on tulossa muutaman vuoden päästä harvennukseen n. 50 vuotias laadultaan vaihteleva männikkö. Tuolle 2,5 ha alueelle tulen merkkaamaan parhaat jätettävät rungot. N. 200 runkoa hehtaarille ja kuski jättää toisen puolen. Luotan kyllä osaavaan kuskiin mutta ei tuon luulisi motokuskia haittaavan. Saapahan mielenrauhan itselle. Ajourat ovat ensiharvennuksen jäljiltä ja alusta täysin raivattu.
Ei se haittaa jos haluja on sellaiseen merkkaukseen. Mutta uskon että kokeneet kuskit osavat tuon saman valinnan tehdä. Kunhan vain näköesteet ovat poistettu.
Leimaajat takaisi. Saatas lopputulos kohdilleen ja ihmisille töitä.
Kukahan niiden leimaajien palkat on valmis maksamaan ?
Monta sellaista leimikkoa on korjattu , joiden ainoat vieraat ovat olleet konemiehet . Laaturunkojen yksilöinti ja merkitseminen ei sinäänsä ole huono asia , mutta resurssit moiseen puuttuvat .
Kuvassa muuten sattuu olemaan pystykarsittu kuvio . Karsitut puut on aikoinaan merkitty valkoisilla maaliläiskillä . Joissakin rungoissa maalaus näkyy vieläkin himmeästi .
Valkoinen maali olisi kenties paras tapa merkitä laaturunkoja .
Kolme täplää eri puolille runkoa olisi toimiva ja useita vuosia (kymmeniä) kestävä vaihtoehto .
Nauhat alkavat olla katoavaa kansanperinnettä myös leimikkojen rajoilla. Taitaa olla niin, että konemiehet joutuvat monesti ensin hakemaan ja merkkaamaan epäselvät rajat.
Merkkauksesta kun on ollut puhetta niin minkäslaisia nämä merkkaussprayt on? Onko kuinka riittoisia ja pysyykö rungossa kauan?
”Ennen on savotoilla ollut jakomiehet, jotka on
jakaneet tukkipuut ennen katkontaa.”
olin poikasena katkomassa näitä jakomiehen mittaamia puita.
oli mielenkiintoista etsiä katkaisukohtaa kun lunta runkojen päällä parikymmentä senttiä..työvälineinä luuta, tukkiliitu ja canadien saha ja karvahattu korvilla ettei tule kuulovaurioita
Jos myisin pystykaupalla harvennuskuviota, voisin merkitä punaisella merkintämaalilla selkeästi pois otettavat rungot, eli latvavikaiset tai koroontuneet/lahovikaiset rungot. Lopun saa päättää hakkuukoneen kuski.
Huonoja puita on turha merkitä millään. Hakkaaja ne kyllä näkee muutenkin. Vaikeus tulee siitä, että hakkaaja erehtyy luulemaan puuta suoraksi, kun joutuu päättelemään suoruuden vain yhdeltä suunnalta. Valinta epäonnistuu useimmin kuin onnistuu, sillä toisesta suunnasta katsottuna puussa voi olla huomattava lenkous eikä kelpaa tukiksi.
Pitkäkestoinen maali jätettäviin puihin ei sopine siksi, että sellainen näkymä ei kuuluu luontoon.
Nauhat ovat parhaimmat, sillä leimausta pystyy korjaamaan, mutta maalilla ei, ja ne voi poistaa.
Jos joku kuvittelee, että hakkuukoneen kuljettaja on huonompi leimaaja kuin metsänomistaja itse, niin sopii kokeilla.
Ei niitä hyviä leimaajia ole montaakaan tavallisissa tallaajissa, vaikka se tyän tekisi maalivasaralla, niin aikaa tuhraantuu aivan turhaan ja myöskään jälki ei ole hyvä.
Puiden valitsijan pitää nähdä metsä siten, että pystyy näkemään sen harvennettuna, vaikka ei ole vielä puutakaan kaatanut.
Tämän kuvan mukaisen palstan hakkaajalla on sellainen näkökyky ja toivon, että hän jatkaa alalla. Töitä olisi myös joissakin metsäkonekouluissa hakkuukoneen kuljettajien opettamisessa.
Olen tuossa katsellut tukkipuut (suorat ja valtapuut) valmiiksi ja sahaillut oksat ensimmäisen tukin mitalta 4..5m pois niistä noin 5 vuoden päästä ensiharvennukseen tulevaan reheväkasvuiseen melkeimpä räkämännikköön. Keskipituus noin 7..9 m ja ikä alle 20 vuotta.
Nyt ”leimatessa” jatkuvasti tulee eteen se, että tuollapa näkyy olevan suora valtapuu, menempä sahaamaan oksat. Mutta kun katselen sitä sitten muilta suunnilta, niin onkin kaikenlaisia vikoja lenkoutta tai vaihtanut latvaa tyvitukin osalla. Sitten joudun valitsemaan vierestä jonkun paremman puun ja tekemään tälle pienemmän puun latvalle kasvutilaa sahaamalla oksia pois tästä isommasta raakkipuusta.
Ei hakkaaja voi nähdä kuskin pukilta puita paremmin kuin jalkamiesleimaaja ja jos hakkaaja tekee samanlaisen virheen kuin minä jatkuvasti teen, kun katson puuta yhdeltä suunnalta, niin silloinhan hän joutuu ottamaan tämän valitun ”parhaan puun” läheltä mahdollisesti sen oikeasti parhaan puun pois harventaessaan.
Miltähän harvennus tässä minun tapauksessani motomiehen jäljiltä näyttäisi, jos suurimman osan näitä susivaltapuista valitsee jätettäväksi ja harventaisi niiden mukaan?
Tietenkin aivan eri asia on silloin, kun kaikki harvennuksen puut ovat suoria ja virheettömiä, hakkaaja voi päästä samaan lopputulokseen kuin leimaaja.