Kommentit (5)

  1. Metsäkupsa

    Hirsitöihin,ajanpatina valmiina. Kalareissunko saalista,vene vierellä kylläkin talviteloillaa.

  2. 6 m3

    Aikoinaan nostelin uppotukkeja mökkini uimarannasta teloille kuivumaan.
    Pari vuotta teloilla kuivuttuaan olivat muuttuneet sisältä puruksi. Mikä sen lienee aiheuttanut. Kovia ja terveitä oli sahausleikot noston jälkeen.

  3. Sydänpuu erottuu tuossa päällimmäisessä hyvin. Tiivistä tavaraa. Sitten on tullut leveämpää lustoa.

  4. Vuosikymmeniä sitten olivat uppotukit muodissa. Joku taisi tehdä niistä jopa saunoja myyntiin.

    Sitten tuli hiljaista ja olen siitä pitäen odottanut jonkun kertovan, mitä niistä puista tuli.

    Tuo Kuuskuution kertoma on eka tieto ja sellainen, mitä on tullut epäiltyä.

    Saattaa tietysti olla eri asia onko uppopuu latvasta vai tyvestä. Tosin juuri ne latvapuut taisivat herkimmin upota, jos oikein muistan.

    Suosta nostettu puu taitaa olla eri asia. Ainakin noita joskus näkee hyväkuntoisina pitkin vanhoja ojitusalueita.

  5. 6 m3

    Silimäni terrään on tosi.
    Asiaan on saattanut vaikuttaa että puut nostin rantamatalasta, alta metrin syvyydestä hapekkaammasta vedestä, sahausleikko ei ollut niinkuin tuossa kirkas, vaan puu oli harmaantunut.