Näitä tulee vastaan aina silloin tällöin . Yksi muhkea miehen korkuinen lahoava halkopinokin lojui korjaamattomana samalla palstalla.(sensori iski siihen kuvaan ).
Vaikka tuo kasa on siisti ja tunteella keräilty , ei siinä olevasta tuotteesta ole enää siihen käyttötarkoitukseen ,
mihin sitä on alunperin tarkoitettu . Nuo ”tuhannen” onkivapaa ovat läpilahoja ja murenevat käsiin. Lahoaminen saattaa pilata puuaineksen jo yhdessä kesässä , kun puhutaan näin pienistä läpimitoista (3-5cm /rk) . Hassu juttu , että tällaiseenkin sulppuun on uhrattu kemeravaroja. Onneksi ei enää.
Näin pieneten raippojen kerääminen kotitarvekäyttöönkin on pelkkää ajan hukkaa . Parempi olisi heilutella tuohonkin projektiin kuluva aika raivaussahaa . Jo muutamassa vuodessa olisi korjattavissa huomattavasti kookkaampaa tavaraa kunnolla harvennetusta taimikosta. Taimetkin voisivat paremmin.
Aina sitä noissa puuhissa vanhenee. Joko suorittava tai metsä. Joskus jopa molemmat.
Tarkkaan tehty, apuharvennusta lisää.
siisti pinkka
ihailtavan tarkka
Terv P.irkko
Tuo haapakeisarin ihanne?
Suorittavan olisi parempi ettei ala arvostella tekijää tavarastaan.
Tuo on ollut arkea sotien jälkeisinä vuosikymmeninä monessa torpassa. Hellan pesään aivan parasta ykköstavaraa joka menisi vielä siihen tarpeisiin nyt tunkin kuvan tavaran osalta.
Ja tuota vesuroitsi usein talon emännysväki kun sai aamuaskareet pois ja mukulat pois kintuista. Suorittava nyt ei varmaan tunne sellaista käsityökalua kuin vesuri mutta josko pidättyisi halveeraamasta asiallisia tuvan lämmittäjiä.
Ei olut tarkoitus arvostella tekijää . Totesin vain , että kuvassa oleva puukasa oli laho ja , että pienet puut lahoavat jo yhdessä kesässä . Vihjeeni ajan käytöstä oli suunnattu nykyaikaisille kiireisille ihmisille . Menettelemällä toisin saa enemmän tuloksia aikaan .
Tämä kuva on vain suppealta alueelta . Jo lähiympäristössä puut olivat kärsineet liiallisesta tiheydestä . Se puolestaan johtui siitä , että tämän kasan keräily oli vienyt ajan ja sammuttanut innon hoitaa nuori metsä kuntoon. Runkolukua oli paljon , mutta kasvatuskelpoista puuainesta liian vähän .
”ei metsä kaikkeaan anna”.
Monta unohtunutta pinoa on sentäs päässy pykälän eteenpäinkin ja ovat sitten lahonneet metsäteiden varsille…
Tuli nuoruus mieleen kuvaa katsellessa. Kun silloin poikasena oli raivattu pelloksi tulevalta alueelta haapaviidakko ja kerätty ”onkivapapuut” ja vähän paksummatkin kasalle kuivumaan. Kun kesällä ei raskittu käyttää paksuja puita hellanuunissa niin tuollaiset ohuet olivat käyttökelpoista poltettavaa. Niinpä kotihaassa oleva hevonen aisoihin ja ”purilaitten” eteen ja raiviolle pokasaha mukana sahailemaan kuorma kuivaa poltettavaa. Hevonen sai siinä samalla syödä haavanvesoja sekä tuoreen- lähes lehtomaisen kankaan ruohoja.
Talon polttopuut otettiin läheltä, eikä koskaan käytetty palstan takaosasta polttopuuta, kelohonkia lukuunottamatta. Niin kauan kuin niitä riitti!