Kommentit (3)

  1. Gla

    Noin 15 vuotta sitten otin tuosta joulukuusen. Jostain syystä jätin kannon puolimetriseksi ja siihen jäi pari riviä oksia. Kuusen kanto kuitenkin jatkoi elämäänsä ja oksat alkoivat nousta ylöspäin kilpailemaan latvan asemasta. Selvyyttä ei vieläkään ole tullut, vaan puusta on tullut viisihaarainen. Kuvassa näkyy neljä, mutta yksi haara on keskellä.

    On kuusi sitkeä, kun kasvattaa noin mitättömästä lähtökohdasta elinvoimaisen yksilön. Mielenkiinnolla seuraan, millaiseksi kuusi jatkossa kehittyy. Saakohan joskus yhdestä tyvestä viisi kuitupuuta..?

  2. Metsäkupsa

    Kyllä siitä 5-propsia tuleen aikanaa.Isä vainaa otti samalla tavalla joulukuusia ,jotka sittemin kasvoivat haarapuina.Olen semmoisista propseja tehnyt,olleet yllättävän terveitä.Jos harvennat haaroista puolet pois,on mahdollista saa pari tukkiakin aikanaan.

  3. Kyllä 2-5 latvainen kuusi aina kasvaa enemmän kuin yksilatvainen. Sellupuukasvatuksena tiheydellä 1000 kpl/ha tuollaisia puita, antanee kuutioita 35 vuodessa aina enemmän kuin yksirunkoinen metsä.
    Arvioisin yli 500 m3/ha. Tukkista lienee kluitenkin turha haaveilla.