Tälle sivulle on koottu metsänhoitoa koskevia lukijakysymyksiä. Kysymykset on julkaistu Metsälehti Makasiinissa ja niihin on vastannut professori (emeritus) Kari Mielikäinen.
Istutanko uudet taimet tilalle?
Onko jouluvaloista haittaa puille?
Laho pakottaa puulajin vaihtoon, mitä tilalle?
Miten monilatvaisuutta hoidetaan?
Onko harvennuksen vai päätehakkuun aika?
Mitä kuvassa näkyvälle turvemaan hieskoivikolle kannattaa tehdä? Jos metsän harventaa, tulisiko koivujen alle kuusentaimia? Vai onko parempi hakata koivut pois ja istuttaa tilalle kuusentaimia?
Rehevissä korpinotkelmissa kuusi ilmestyy usein itsestään nuoren hieskoivikon alle. Koivuverhopuut hillitsevät aluskasvillisuuden rehevöitymistä ja suojaavat kuusta hallan tuhoilta. Uudistamisen ainoa vaiva on tällöin ylispuiden poisto taimien ylitettyä hallarajan.
Kuvan esittämästä tilanteesta on vaikea antaa neuvoja perustietojen puuttumisen vuoksi. Alkuperäinen suotyyppi, turpeen paksuus, mahdollinen ojitus ja metsikön käsittelyhistoria sekä tähänastinen taimettuminen ovat tärkeitä tietoja sopivan uudistamismenetelmän valitsemiseksi. Koivujen ulkonäkö ja varpukasvillisuuden runsaus eivät viittaa kovin rehevään kasvupaikkaan.
Mikäli suo on paksuturpeinen ja ojitettu, se on mahdollisesti avosuosta syntynyt kakkostyypin mustikka- tai puolukkaturvekangas. Näistä molemmat voidaan periaatteessa uudistaa myös luontaisesti, jos alueelle on syntynyt kasvatuskelpoinen kuusialikasvos. Kuvan pitkään hakkaamatta seisoneessa koivikossa näkyy vain vähän alikasvosta.
Vuosikymmenten mittaan maahan on muodostunut raakahumuskerros, joka haittaa taimettumista harvennuksen jälkeenkin. Turvemailla yleiset varvut, kuten juolukka, suopursu ja variksenmarja, erittävät kaiken lisäksi maaperään kemiallisia aineita, jotka saattavat vaikeuttaa uudistumista edelleen.
Jos kohde halutaan uudistaa aktiivisesti kuuselle, täytyisi itämisalustaksi saada muokkaamalla paljasta pintaa. Kuusen uudistuminen ei ole kiinni siemenpuista, koska tuuli kuljettaa siementä pitkiäkin matkoja keväthangen pinnalla. Mikäli paikka ei ole hallanarka, joudutaan uudistamismenetelmänä harkitsemaan myös avohakkuuta sekä hakkuutuloihin verrattuna valitettavan kallista laikkumätästystä ja kuusen tai männyn istutusta.
Istutanko uudet taimet tilalle?
Keväällä istutetussa taimikossa on enemmän tai vähemmän kuivuudesta kärsineitä kuusentaimia jo melkein puolet. Kannattaisiko ne kaikki nyppiä pois ja istuttaa tilalle uudet? Toipuuko taimi, jos siinä näkyy vielä vihreitä neulasia?
Riittävän syvään istutetut, istutusvaiheessa oikein käsitellyt taimet eivät hevillä kuole kuivuuteen. Mikäli taimet ovat olleet istutushetkellä sulia ja juuripaakut vedellä kyllästettyjä, on syytä selvittää, ovatko ne olleet taimitarhalta lähtiessään terveitä vai onko niihin iskenyt jokin sienitauti istutuksen jälkeen. Keltaisten neulasten tai lehtien esiintyminen kuivana kesänä voi olla merkki siitä, että kasvi yrittää vähentää haihdutusta säilyäkseen hengissä.
Elossa olon voi tutkia taittamalla taimista sivuoksia. Jos oksat napsahtavat taivuttamalla poikki, taimi ei enää herää henkiin.
Kokemukset taimikoiden täydennysistutuksista ovat olleet yleensä heikkoja. Pääsyynä on ollut nopeasti rehevöityvä aluskasvillisuus, joka on tehnyt täydennystaimista selvää.
Jos istutustaimia on elossa syksyllä tasaisesti yli 1 000 kappaletta hehtaarilla, syntyvät luonnontaimet takaavat yleensä riittävän taimikon tiheyden. Täydennystä kannattaa harkita kuolleisuuden ollessa selvästi ryhmittäistä. Jos istutuksesta on kulunut useampi vuosi, täydennys ei yleensä enää auta. Homma on tällöin aloitettava alusta tai tyydyttävä vähätuottoisemman metsikön kasvattamiseen.
Oikea aika täydennystarpeen arvioimiseen on syksyllä, jolloin koko kesän kuivuudet on nähty. Istutus kannattaa tehdä keväällä hieman alkuperäistä isommilla taimilla.
Istuttaisin täydennykseksi vain kuusta, koska koivun taimet ovat herkkiä aluskasvillisuuden kilpailulle. Jos istutusala on pieni ja lähistöllä on runsaasti sopivan kokoisia luonnontaimia, myös siirtoistutus voi olla harkinnanarvoinen, mutta työläs vaihtoehto.
Eläviä taimia ei kannata nyppiä pois.
Onko jouluvaloista haittaa puille?
Kärsiikö kuusi, mänty tai kataja oksilla palavista valoista talven pimeinä aikoina? Voiko lämpö yhdessä valon määrän kanssa sekoittaa rytmin, jonka seurauksena puu tai pensas kuolee? Pihaltani kuoli viime talven jälkeen serbiankuusi, jossa valot olivat. Mitään vikaa en puussa huomannut olevan?
Puut ovat eläviä organismeja, jotka reagoivat ympäristöönsä, kuten ilmakehän ja maan lämpötilaan, kosteuteen ja valoon. Myös tuholaisten iskeytyminen, kasvien koskettelu ja joidenkin kokeiden mukaan jopa melu (musiikki) vaikuttavat kasvien kemiallisiin reaktioihin ja kasvuun.
Kasvukauden lopulla öiden piteneminen valmistaa puita talvilepoon. Aluksi lehtipuut varastoivat lehtivihreän puun sisään seuraavaa kasvukautta varten. Tämän jälkeen lehtiruotien tyveen alkaa muodostua irrotussolukkoa, joka saa lehdet varisemaan.
Jos pysyvä talvi tulee liian varhain, lehdet voivat jäädä kiinni puihin kevääseen saakka ja aiheuttaa lumituhoja ensimmäisillä räntäsateilla. Eteläiset puulajit, kuten tammi, myöhästyvät lehtien irrotuksessa varsin usein.
Puiden lepotila alkaa usean viikon karaistumis- ajan jälkeen. Puuaineen ja neulasten nesteet väkevöityvät, jonka jälkeen ne kestävät pakkasta lähes rajattomasti. Juuret uinuvat mieluiten lumen alla.
Talvilepo ei katkea helpolla ennen kevättä. Usean viikon lämpöjaksot saavat kuuset kuitenkin hengittämään ja kuluttamaan seuraavaksi kevääksi varastoituja sokereitaan ”turhuuteen”.
Keväällä valo ja erityisesti lämpö lopettavat lepokauden. Kasvun alkamiseen vaaditaan pidempi jakso, jolloin lämpötila on reilusti plussan puolella.
Maalis-huhtikuun aurinkoiset päivät ja kylmät yöt saattavat vaurioittaa ainavihantien havupuiden neulasia. Varhaisen kevään ongelmaksi voi koitua keväthalla tai maan syvä routa vähälumisen pakkastalven jälkeen. Tällöin puut voivat kuolla veden puutteeseen.
Serbiankuusen jouluvalot eivät voi käsittääkseni olla puun alkuperäinen kuolinsyy. Lamput eivät pysty lämmittämään ilmaa niin paljon, että kasvu käynnistyisi. Myöskään pelkkä valo ei voi luoda puulle kevättä. Jos näin olisi, eivät havupuut menestyisi lainkaan koti- ja katuvalojen valaisemissa kaupungeissa. Itse etsisin kuusen kuolinsyytä jostakin taudista, kevätahavasta tai syvästä, liian hitaasti sulaneesta roudasta. Näin erityisesti, jos puun kasvupaikka on ollut lumeton tai lumi on tallottu tiiviiksi.
Laho pakottaa puulajin vaihtoon, mitä tilalle?
Olisiko kontortamänty hyvä vaihtoehto, kun lahon takia kuusta ei voi istuttaa ja koivuntaimien kanssa hirvituhoriski on liian iso?
Ulkomaisten puulajien kasvatusta on Suomessa tutkittu aktiivisesti sata vuotta. Tutkimusten mukaan lehtikuusi ja douglaskuusi ovat sopivilla kasvupaikoilla tuotokseltaan kelvollisia vaihtoehtoja kotimaiselle kuuselle. Amerikan länsiosista kotoisin oleva kontortamänty panee vielä paremmaksi. Se tuottaa meillä jopa 30–40 prosenttia enemmän puuta kuin mänty. Tämän vuoksi sitä on viljelty Ruotsissa 1970-luvulta lähtien yli 600 000 hehtaaria lähinnä selluteollisuuden raaka-aineeksi. Suomessa kontortan kasvatukseen ei ole innostuttu.
Lahoa kuusikkoa ei kannata uudistaa lehti- eikä douglaskuuselle, koska ne ovat jopa kuustakin herkempiä laholle. Tutkimukset kontortamännyn lahonkestävyydestä ovat vähäisiä johtuen sen kasvattamisesta männyn kasvumailla Ruotsin pohjoisosassa. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan sekä männyn että kuusen tyvilaho tarttuu myös kontortan tuoreisiin kantoihin ja leviää eteenpäin juuriyhteyksien kautta. Kontortamäntykään ei ole näin ollen riskitön puulaji lahon kuusikon uudistamisessa.
Parhaiten havupuiden lahottajasieniä hylkivät lehtipuut, joista mikään ei pysty kilpailemaan tasavertaisesti kuusen kanssa tuotoksessa eikä puutavaralajien yksikköhinnoissa. Koivun hirvituhoriski on myös huomattavasti suurempi kuin kuusen alttius kuivuudelle ja hyönteistuhoille.
Jos lahot kuuset esiintyvät ryhmittäisesti, taloudellisesti paras uudistamistapa voisi olla sekataimikko, jossa koivua istutetaan lahopesäkkeisiin ja kuusta hakkuualan terveempiin kohtiin. Istutusta lahojen kantojen välittömään läheisyyteen tulee välttää ja alikasvoskuuset on syytä raivata kokonaan pois, koska ne ovat kaksi kertaa useammin lahoja kuin istutustaimet.
Ulkomaisten puulajien kasvatukseen käytännön mittakaavassa kannattaa suhtautua kriittisesti. Uusien puulajien pahin ongelma on puumarkkinat. Kysyntää alkaa syntyä vasta sitten, kun puuta kasvatetaan vähintään tuhansien tai kymmenien tuhansien hehtaarien alalla. Myös metsäsertifiointi sallii ulkomaisten puulajien kasvatuksen nykyisin vain kokeilumielessä.
Miten monilatvaisuutta hoidetaan?
Metsäalan lehdet neuvovat jatkuvasti taimikkojen perkausta. Kertaakaan ei ole silmiini sattunut ohjeita taimien monilatvaisuuden poistamisesta ja taimien tulevan laadun parantamisesta.
Tämä vuosi oli varpujen, pensaiden ja vesakkojen osalta kamala. Vadelmat kasvoivat kaksin verroin enemmän kuin normaalivuotena. Myös hirviä saisi olla vain kolmannes nykyisestä. Nämä kaikki aiheuttavat niin kuusen-, männyn- kuin koivuntaimissa monilatvaisuutta.
Olen perkauksessa katkonut liiat pois ja jättänyt parhaimman latvan runkopuuksi, mutta en tiedä, miten se oikeaoppisesti pitäisi eri puulajeilla tehdä. Liikalatvan päästä, juuresta vai siltä väliltä?
Puiden monilatvaisuutta aiheuttavat eläimet, naapuripuiden piiskaus, säätekijät ja ravinnehäiriöt. Peltomyyrän kuorima tai jäniksen katkaisema taimi tekee yleensä uuden latvan alemmasta sivusilmusta. Katkenneen rungon tyngän voi leikata pois seuraavana vuonna. Pieninä syödyt taimet toipuvat hyvin ja ne kasvavat valmiin juuristonsa ansiosta yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin istutettavat täydennystaimet.
Metsämyyrä kiipeää puuhun syöden silmuja ja kuorta viimeisimmistä kasvaimista. Haaroittuvasta taimesta kannattaa valita paras kasvain latvaksi ja katkoa muut lyhyemmiksi jo ensimmäisenä kesänä.
Pienten taimien kilpalatvojen leikkaustavalla ja vuodenajalla ei ole suurta merkitystä, jos kohteena ovat kuluvan kesän kasvaimet. Niitä voi lyhentää melko vapaasti, kunhan yksi kasvain saadaan muodostamaan puulle uusi latva. Kaksihaaraisen koivun kilpalatvaa ei kannata katkaista aivan juuresta, koska kasvamaan jätetty haara katkeaa usein jo ensimmäisessä rankkasateessa. Kilpailevat haarat on hyvä typistää heti ja poistaa ne seuraavana kesänä päärungon vahvistuttua.
Hirvien syömät männyt ja koivut ovat vaikeampia korjata. Tuhon kohteena voivat olla varttuneen taimikon puut, joita hirvilehmä taittaa vasoilleen rungon puolivälistä. Runkoihin jää korjausleikkauksista huolimatta laatuvikoja, joista pahimpia ovat mutkat, poikaoksat ja laho. Sienituhojen välttämiseksi leikkaamista syksyn sateisimpina kuukausina on syytä välttää.
Parantumattomia vaurioita puihin tekevät myös metsäkauriit, jotka kuorivat nuoria puita merkatessaan reviiriään syyskesällä.
Ravinne-epätasapaino ei parane leikkaamalla. Erityisesti viljavilla kaski- ja peltomailla boorin puutoksen haaroittamat puut tarvitsevat terveyslannoitusta. Lannoitus kannattaa tehdä mahdollisimman varhain, jotta myöhemmissä hakkuissa hylättävät tyvileikot jäisivät lyhyiksi. Lannoituksen jälkeen syntyvä rungon osa on yleensä laadukas ja terve.