Lähde mukaan lukijamatkalle Etelä-Kiinaan

Metsälehden lukijamatkalla 27.10.–5.11.2018 pääset näkemään Kiinaa monipuolisesti alkaen Chongquingin miljoonakaupungista etelän vehreisiin vuori- ja jokimaisemiin.

Etelä-Kiina on tunnettu vehreistä vuori- ja jokimaisemistaan, vähemmistökansoistaan sekä Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvista karstialueistaan. Matkamme alkaa Jangtse- ja Jialingjokien väliin rakennetusta Chongqingin suurkaupungista. Kaupungin vanha osa ja sen lähellä kohoava pilvenpiirtäjien meri synnyttävät mielenkiintoisen vuorten rajaaman kontrastin. Seuraava matkakohteemme on mystisistä sokeritoppavuorista ja Li-joesta tunnettu Guilin, jossa tutustumme mm. erilaisiin teelaatuihin ja teejuomien valmistamiseen. Longshenin upeat riisiterassiviljelmät ja alueella elävän yao-kansan elämä tulevat myös tutuiksi. Risteilemme Li-jokea pitkin viehättävään Yangshuon pikkukaupunkiin, jonka rannoilla saattaa vielä nähdä merimetsojen avulla kalastavia vanhoja miehiä bambulautoillaan. Beihain rannikkokaupungissa tutustumme metsäkonevalmistaja Ponsse Oyj:n toimintaan Kiinassa.

Chongqing – Guilin – Yangshuo – Beihai – Chongqing

A=aamiainen, L=lounas, RL=retkilounas, P=päivällinen (Matkalla on täysihoito)

1. päivä, lauantai 27.10. Lähtö Helsingistä (Finnair) klo 17.40 suoralla lennolla Chongqingiin.

Chongqing
2. päivä, sunnuntai 28.10. Klo 7.10 saavumme yli 30 miljoonan asukkaan Chongqingiin. Chongqing on rakennettu Jangtse- ja Jialingjokien välisten kukkuloiden rinteille. Vireän ja vauraan kaupungin maisemaa hallitsevat monet sillat ja myös korkeat asuin- ja toimistorakennukset. Lähdemme heti lentokentältä tutustumaan maailman suurimmasta patohankkeesta kertovaan Kolmen rotkon museoon. Vierailemme myös 1700-luvulla rakennetussa kiltatalossa, joka on mielenkiintoinen poikkeus yleisilmeeltään modernissa suurkaupungissa. Lounaan jälkeen majoitumme ensimmäisen luokan JW Marriott -hotelliin (*****) aivan keskustan ostoskatujen läheisyyteen. Illalla tervetulopäivällinen. (L, P)

Chongqing – Guilin
3. päivä, maanantai 29.10. Lennämme aamulla Guiliniin. Kauniit aamu-usvan peittämät kukkulat ovat houkutelleet taiteilijoita ikuistamaan Guilinin maisemia jo vuosisatojen ajan. Nautimme saavuttuamme lounaan ja iltapäivällä vierailemme teeinstituutissa. Kiinassa kasvaa hämmästyttävän monta erilaista teelaatua. Itse juoman valmistamisessa täytyy ottaa huomioon myös teekannun materiaali sekä veden laatu ja lämpötila. Majoitumme 2 yöksi keskitason Guilin Bravo -hotelliin (****). Hotellimme edessä on kauniisti valaistu, leppoisiin iltakävelyihin houkutteleva puisto. Illan tullen seuraamme paikallisten kalastajien ja heidän kesyjen merimetsojensa yhteistyötä. (A, L, P)

Longshen
4. päivä, tiistai 30.10. Aamulla lähdemme kokopäiväretkelle Longsheniin, yao-vähemmistökansan alueelle. Maanviljelijät ovat rakentaneet korkeille vuorenrinteille kiemurtelevia riisiterasseja. Porrastettuja rakennelmia kutsutaan ”lohikäärmeen selkärangaksi”. Jinkengin kylästä nousemme kabiinihissillä noin kilometrin korkeuteen ihailemaan ympäröiviä maisemia näköalaterassilta. Yao-kansan musiikki- ja tanssiesitys viihdyttää meitä Huanglon kylässä. (A, RL, P)

 

 

 

Guilin – Yangshuo
5. päivä, keskiviikko 31.10. Aamulla aloitamme jokiristeilyn kohti Yangshuon pikkukaupunkia. Li-joki kiemurtelee vihreiden sokeritoppavuorten lomassa. Mikäli joessa ei ole riittävästi vettä, matkustamme Yangshuon suuntaan bussilla. Iltapäivällä meillä on aikaa nauttia pikkukaupungin leppoisasta tunnelmasta ja kauniista maisemista. Majoitumme 2 yöksi viihtyisään keskitason Green Lotus -hotelliin (****). (A, L, P)

Yangshuo
6. päivä, torstai 1.11. Aamupäivällä suuntaamme paikallisten markkinoiden kautta läheisen kylän kokkikouluun. Siellä valmistamme opettajan johdolla viiden ruokalajin lounaan. Iltapäivällä on mahdollisuus risteillä pari tuntia leppoisasti bambulautoilla. Vaihtoehtoisesti voi myös jäädä katsastamaan Yangshuon myymälöiden tarjontaa. Illalla näemme Kiinan tunnetuimman elokuvaohjaajan Zhang Yimoun ohjaaman ulkoilmaesityksen, johon osallistuu satoja avustajia. Seuraamme vaikuttavaa esitystä Li-joen rannalle rakennetusta katsomosta. (A, L, P)

Yangshuo – Beihai
7. päivä, perjantai 2.11. Aamulla ajamme Guilinin rautatieasemalle. Matkustamme luotijunalla (n. 5 tuntia) Beihain merenrantakaupunkiin. Majoitumme 2 yöksi keskitason Beihai Shangri-La -hotelliin (****). (A, RL, P)

Beihai
8. päivä, lauantai 3.11. Aamiaisen jälkeen tutustumme Ponsse Oyj:n toimintaan Beihaissa, jossa se tekee yhteistyötä Stora Enson kanssa. Ponsse toimittaa metsäkoneet Stora Ensolle ja vastaa henkilöstön koulutuksesta sekä koneiden huollosta paikan päällä. Mahdollisuuksien mukaan pääsemme myös tutustumaan eukalyptusmetsän puunkorjuuseen. Huom. sääolosuhteet tms. seikat voivat aiheuttaa metsätyönäytöksen peruuntumisen. Pidätämme oikeuden muutoksiin. (A, L, P)

Beihai – Chongqing
9. päivä, sunnuntai 4.11. Lennämme Chongqingiin ja majoitumme jo tuttuun JW Marriott -hotelliin. Illalla jäähyväispäivällinen. (A, L, P)

10. päivä, maanantai 5.11. Varhaisen aamiaisen jälkeen kuljetus lentokentälle, josta klo 10.25–14.05 suora lento (Finnair) Helsinkiin. (A)
Mikäli hotellilla on virallinen paikallinen tähtiluokitus, olemme maininneet sen hotellin nimen perässä. Huomioittehan, että paikalliset tähtiluokitukset eivät ole yhteismitallisia maailman eri kolkissa ja antavat usein liian hyvän kuvan hotellista.

 

Matkapäivät:

27.10.–05.11.2018.

Matkan hinta

Metsälehden kestotilaajalle 2.785 e
Matkan hinta muille 2.860 e
(sis. lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut ja viisumikulut 347 e)
Lisämaksu yhden hengen huoneesta 460 e
Ennakkomaksu 350 e/hlö.

Matkan hintaan sisältyvät:

  • suorat reittilennot turistiluokassa – lentokenttäkuljetukset matkakohteissa – majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa
  • täysihoito eli aamiaisen lisäksi kaksi kiinalaista ateriaa päivittäin sisältäen lasillisen olutta tai virvoitusjuomaa (osa lounaista retkilounaita)
  • ohjelmassa mainitut kuljetukset ja retket pääsymaksuineen, Guilin–Beihai-junamatka ensimmäisessä luokassa – palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa – lento- ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut ja viisumikulut – juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille
  • suomalainen matkanjohto

Matkan hinta perustuu 12.1.2018 voimassa olleisiin tariffeihin ja valuuttakursseihin. Kuluttaja-asiamiehen ohjeiden mukaisesti matkan lopullinen hinta tarkistetaan 6 viikkoa ennen matkaa. Matkalla tarvitaan Kiinan viisumi. Viisumin hankintaa varten pyydämme passinne toimistoomme n. 3 viikkoa ennen matkaa. Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen. Tarkistakaa passinne voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessanne ja hankkikaa tarvittaessa uusi hyvissä ajoin. Ryhmän minimikoko 15. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille.

Ilmoittautuminen ja maksut

Matkalle ilmoittaudutaan Olympia Kaukomatkatoimistoon, p. (09) 696 2770 / olympia@olympia.fi. Ilmoittautumisen yhteydessä lähetämme laskut sekä matkan ennakkomaksua että loppusuoritusta varten. Ennakkomaksu 350 e/hlö erääntyy viikon kuluttua varauksesta. Matkan voi varata myös verkkokaupasta:  www.olympia.fi/metsalehden-lukijamatka-kiinaan, jolloin ennakkomaksu maksetaan varauksen yhteydessä. Loppulaskun eräpäivä on 35 vrk ennen matkan alkua. Noin 6 viikkoa ennen matkaa lähetämme toimintaohjeet, joissa on hyödyllistä tietoa matkalle valmistautumisesta.

Peruutusehdot

Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa

  • viimeistään 91 vrk ennen matkan alkua, pidätetään toimistokuluina 100 e/henkilö
  • 90–61 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 250 e/henkilö
  • 60–35 vrk ennen matkan alkua, pidätetään matkan ennakkomaksu
  • 34–7 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 50 % matkan hinnasta
  • myöhemmin kuin 7 vrk ennen matkaa, ei suoriteta mitään takaisinmaksua

 

Matkaan sovelletaan yleisiä valmismatkaehtoja sekä Olympia Kaukomatkatoimiston lisä- ja erityisehtoja, jotka löytyvät osoitteesta www.olympia.fi.

Vastuullinen matkanjärjestäjä:

Olympia Kaukomatkatoimisto Yrjönkatu 9, 00120 Helsinki p. (09) 696 2770.
KOHTEET yöt
Chongqing 1+1
Guilin 2
Longshen retki
Yangshuo 2
Beihai 2

https://www.olympia.fi/metsalehden-lukijamatka-kiinaan