Tunnista metsätyypit ja arvioi puuston kasvukyky

Metsätyyppijärjestelmä on yli sata vuotta vanha, mutta nopeudessaan ja vaivattomuudessaan yhä käyttökelpoinen menetelmä kasvupaikkojen biologisen tuotoskyvyn kuvaamiseen.

Suomalaisessa metsätaloudessa yleisesti käytetty metsätyyppioppi perustuu A. K. Cajanderin 1900-luvun alussa julkaisemaan metsätyyppiteoriaan ja siihen perustuvaan metsätyyppijärjestelmään. Metsäkasvupaikkoja luokitellaan puuston ja aluskasvillisuuden avulla.

On siis osattava lukea kasvien kasvupaikastaan välittämää informaatiota.

 

Metsätyypit – kasvupaikkaopas -kirja (2018) esittelee metsätyyppiteorian ja metsätyyppijärjestelmän soveltaen uusinta tutkimustietoa käytäntöön. Se kuvaa erilaisten kasvupaikkojen eri puulajeja kasvavat metsiköt ja niiden aluskasvillisuuden puuston eri ikävaiheissa. Kangasmetsien lisäksi kuvataan myös lehtometsien kasvupaikkoja.

Kirja sopii metsätalouden, biologian ja ympäristöalan opetukseen, mutta ennen kaikkea se on tarkoitettu maastokäsikirjaksi näiden alojen ammattilaisille ja opiskelijoille. Runsaasti kuvitettu tietokirja syventää ja tuo uusia näkökulmia jokaisen luonnonystävän metsäretkille.

Kirja on tehty yhdessä Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanssa, ja kirjoittajat ovat Luken tutkijoita.

Tilaa Metsätyypit – kasvupaikkaopas kirjakaupasta.

Katso video tuoreen kankaan tunnistamisesta. Videon kuvaus/tuotanto: Seppo Samuli / Metsälehti