Uutinen Itä-Suomen hirvestäjät olivat lainkuuliaisia viime viikonloppuna Viranomaiset ratsasivat 225 metsästäjää. Yhden lippaaseen sopi ylimääräinen patruuna.
Artikkeli Tilaajille Maanomistaja päättää metsästyksestä – vuokraus yleisintä Metsästysoikeuden vuokrasta ei yleensä makseta, ainakaan rahalla.
Uutinen Hirvenmetsästykseen lisää vauhtia, metsässä liikkuminen silti turvallista Tänä viikonloppuna jahti jatkuu Pohjois-Suomessa, ensi viikolla varsinainen metsästys käynnistyy myös etelässä.
Uutinen Vesa Ruusila siirtyy ministeriöstä Metsähallituksen erätalousjohtajaksi Edellinen johtaja Jukka Bisi jäi eläkkeelle heinäkuussa.
Uutinen Helsingin poliisi tutkii karhunlihan luvatonta myyntiä Poliisin mukaan karhunlihaa on löytynyt merkittäviä määriä suomalaisesta yrityksestä. Tapausta tutkitaan luonnonsuojelurikoksena.
Uutinen Metsäkanalintujen metsästys alkaa huomenna tiistaina Metsäkanalintujen kantojen koko vaihtelee eri vuosien välillä voimakkaasti.
Uutinen Hirvestys käyntiin syyskuun alussa, pyyntilupia viimevuotista enemmän Suomen riistakeskus on myöntänyt 34 000 kaatolupaa.
Uutinen Metsäkanalintujen metsästysaikoihin luvassa muutoksia, ministeriön esitys nyt lausunnoilla Metsästyskausi alkaa 10. syyskuuta.
Uutinen Birdlife: Pesivät sepelkyyhkyt turvattava lailla Birdlife esittää, että metsästys rajoitetaan ensimmäiseksi kuukaudeksi koskemaan nuoria lintuja.
Uutinen Keinovalon ja yötähtäinten käyttö taas mahdollista valkohäntäpeuran metsästyksessä Lounais-Suomessa Edellytyksenä on, että kaatolupien haltijat hakeutuvat Metsästäjäliiton saaman poikkeusluvan piiriin