Uutinen Tilaajille Metsähakkeen käyttö väheni reippaasti viime vuonna, eniten puuta poltettiin Uudellamaalla Lauha vuosi vähensi lämmöntuotannon tarvetta, Luonnonvarakeskuksesta kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Talouselämä: Stora Enso tuki työntekijöidensä lihavuuden hoitoa, poissaolot vähenivät merkittävästi Stora Enso puuttui aktiivisesti työntekijöidensä lihomiseen. Ohjelmassa mukana olleiden henkilöiden sairauspoissaolopäivät vähenivät yli neljänneksen.
Uutinen Tilaajille Teille luvassa normaali kelirikkokausi, paljon riippuu kevään säistä Painorajoituksia sorateille on jo asetettu Keski-Suomessa.
Uutinen Tilaajille UPM: Nyt kiinnostavat sulan maan päätehakkuut Hannes-myrsky piristi kauppaa yhtiön pohjoisella ostoalueella.
Artikkeli Tilaajille Puukaupassa nousun merkkejä, ”Kannattaa odotella” Puumarkkinoilla näkyy pieniä nousun merkkejä, mutta epävarmuus on yhä suurta.
Uutinen Tilaajille Luke: Kuitupuun keskihinnoista lähtenyt 12 euroa pois kesäkuun jälkeen Tukkien hinnat pysyttelivät helmikuussa edellisen kuukauden tasolla.
Artikkeli Tilaajille Toimittajan kommentti: Vaikka yksi sellutehtaista on seisonut jatkuvasti, tuotanto on silti kasvanut Joutsenon tehtaan kiinni pitäminen kertoo tehtaan tehottumuudesta ja ylikapasiteetista sellumarkkinoilla.
Uutinen Tilaajille Kuitupuun hinnatkin nyt nousussa, myös kauppa vilkastui Koko maan keskikantohinnat olivat kauttaaltaan koholla, Metsäteollisuus ry:n tilastoista selviää.
Uutinen Tilaajille UPM rukkaa ylintä johtoaan, uusi transformaatiojohtaja pestattu Risto Penttisellä on laaja osaaminen organisaatiomuutoksista, UPM:ltä kerrotaan.
Artikkeli Tilaajille Metsäkeskustelua näyttämöllä – väkisinkin naurattaa Metsää puilta -esitys marssittaa näyttämölle laajan kirjon metsäkeskustelun hahmoja. Kiistelyn taakse yritetään nähdä myös huumorin avulla.