Logistiikan operaatioasiantuntija, Etelä-Suomi

Haemme nyt joukkoomme logistiikan operaatioasiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen Etelä-Suomen hankinta-alueelle 1.12.2023 alkaen tai aloitus sopimuksen mukaan.

Logistiikan operaatioasiantuntijana vastaat työskentelyalueellasi puukuljetusten toteutuksen suunnittelusta, autokuljetusyrittäjien ohjauksesta, kuljetusmaksujen hyväksymisestä, energiapuutoimituksista sekä osallistut yrittäjäyhteistyöhön. Vastaat koko hankinta-alueen junatoimitusten rahtikirjojen tarkastamisesta ja lastausten tilityksestä. Lisäksi toimit Metsähallitus Metsätalous Oy:n puukaupan laskutuksen ja sopimushallinnan varahenkilönä. Logistiikan operaatioasiantuntijana olet Etelä-Suomen logistiikkatiimin jäsen. Tehtävän ensisijainen toimipaikka on Parkano tai Kuru.

Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa metsäalan korkeakoulututkintoa, vähintään kolmen vuoden työkokemusta metsätaloudesta tai puunhankinnan toiminnasta sekä kokemusta puutavaran kuljetusten tai korjuun ohjauksesta nykyaikaisilla tietojärjestelmillä. Arvostamme puunhankinnan ja asiakasrajapinnan hyvää tuntemusta, puunhankinnan tietojärjestelmäosaamista, kokemusta yrittäjien kanssa toimimisesta sekä joustavuutta. Erinomaiset vuorovaikutus-, yhteistyö- ja organisointitaidot ovat edellytys tehtävän menestyksekkäässä hoitamisessa.

Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vastuullisen tehtäväkuvan yhteiskunnallisesti merkityksellisessä organisaatiossa ja hyvät urakehitysmahdollisuudet. Metsähallitus tukee henkilöstön hyvinvointia liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin, terveydenhuoltoon ja vapaa-aikaan liittyvillä henkilöstöeduilla. Palkkaus määräytyy Metsähallituksessa noudatettavan palkkausjärjestelmän mukaan työn vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella.

Täytäthän sähköisen hakemuksen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 1.10.2023 osoitteessa www.metsa.fi/avoimet-tyopaikat

Pyydämme liittämään mukaan myös CV:si.

Annamme mielellämme lisätietoja tehtävästä. Kysymyksiisi vastaa 12.-22.9. ja 28.-29.9. hankintapäällikkö Sami Hakala, puh. 040 154 4076.

Työnantajan kuvaus

Me Metsähallituksessa kasvatamme huomista. Hoidamme ja suojelemme luontoa, luomme mahdollisuuksia vastuulliselle liiketoiminnalle, tuotamme kestävästi hoidetuista metsistä uusiutuvaa raaka-ainetta sekä tarjoamme mahdollisuuksia nauttia luonnosta retkeillen ja eräillen. Miljoonat ihmiset saavat työstämme iloa, terveyttä ja hyvinvointia. Arvostamme monimuotoisuutta ja edistämme yhdenvertaisuutta työyhteisössämme sekä kannustamme monenlaisista taustoista tulevia hakemaan meille töihin. Meitä on yli tuhat ympäri Suomen, liity osaksi monimuotoista joukkoamme!

Metsähallitus Metsätalous Oy on Metsähallituksen kokonaan omistama tytäryhtiö. Yhtiön tehtävänä on valtion metsien hoito ja puunkorjuu monikäytön periaatteiden mukaisesti. Metsähallitus Metsätalous Oy myy ja toimittaa PEFC-sertifioitua puuta.

Lisätietoja antaa

Sami Hakala
040 154 4076