LOGISTIIKKA-ASIANTUNTIJA

Metsä Forest on markkinajohtaja puukaupassa ja metsäenergiassa Suomessa. Se vastaa Metsä Groupin puunhankinnasta ja tarjoaa emoyhtiö Metsäliitto Osuuskunnan omistajajäsenille kattavat puukaupan sekä metsän- ja luonnonhoidon palvelut. Metsäliitto Osuuskuntaan kuuluu noin 103 000 metsänomistajaa, jotka omistavat yhteensä noin puolet Suomen yksityismetsistä.

Metsä Forestin liikevaihto vuonna 2018 oli 2,0 miljardia euroa, ja se työllistää noin 840 henkilöä.

 

Haemme joukkoomme

 

LOGISTIIKKA-ASIANTUNTIJAA

 

Sinun roolisi tulevaisuuden Metsässä

Haemme logistiikka-asiantuntijaa kuljetusten ohjaustehtäviin. Tehtävä muodostuu Tampereen hankintapiirin puutoimitusten ohjauksesta. Logistiikka-asiantuntija on tiiviissä yhteistyössä kuljetusyrittäjien ja asiakaslaitosten sekä Metsä Forestin sisäisten toimintojen kanssa. Logistiikka-asiantuntijan tehtävän toimipaikka on Tampereella.

 

Parhaat edellytykset tehtävässä onnistumiseen

Edellytämme hakijoilta tehtävään soveltuvaa koulutusta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen ja tulokselliseen työhön. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi.

 

Miksi Metsä?

Jos uskot uudistumiseen, ja tahdot tehdä tulosta vastuullisesti, olet tulossa oikeaan paikkaan. Jokainen meistä on mukana luomassa Metsä Groupin menestystä.

 

Millaista on tehdä uraa uudistuvassa Metsässä? Soita ja kysy lisää.

Lisätietoja tehtävästä antaa kuljetuspäällikkö Marko Yläjärvi, p. 0500 291 413.

 

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Hae paikkaa oheisesta linkistä. Jätä hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana. Liitä mukaan ansioluettelosi. Haku on auki 8.3.2019 saakka. Menestystä hakuun!

https://www.metsagroup.com/fi/ura-metsassa/avoimet-tyopaikat/Pages/default.aspx

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2018 oli 5,7 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä. Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa.