Määrienhallinnan asiantuntija

Vuoden 2020 alussa toimintansa aloittanut Forest-divisioona käsittää Stora Enson metsäomaisuuden Ruotsissa ja 41 prosentin osuuden Tornatorista, jonka metsäomaisuus sijaitsee pääosin Suomessa. Divisioonaan kuuluvat lisäksi puunhankintatoiminnot Suomessa, Ruotsissa, Venäjällä ja Baltian maissa. Divisioonan keskeiset painopistealueet ovat vastuullinen metsänhoito, kilpailukykyinen puunhankinta Stora Enson tehtaille ja innovaatiot. Merkittävänä biotalouden toimijana puunsaanti on Stora Ensolle ratkaisevan tärkeä kilpailuetu. Stora Enso on yksi maailman suurimpia yksityisiä metsänomistajia.

Haemme nyt Metsän määrienhallintatiimiin projektisuuntautunutta määrienhallinnan asiantuntijaa.

Osallistut erilaisiin määrienhallintaan liittyviin kehitysprojekteihin projektipäällikön roolissa. Määrienhallinnan asiantuntijana osallistut myös tarvittaessa puuvirran ja mittaustarkkuuden seurantaan, sisäiseen konsultointiin sekä ad hoc -selvityksiin. Työpaikka sijaitsee joko Imatralla tai on sovittavissa johonkin muuhun Metsän toimipisteeseen.

Mitä meillä on tarjota sinulle?

Arvomme ”Johda” ja ”Toimi oikein” ovat tapa näyttää esimerkkiä ja johtaa kaikella liiketoiminnallamme ja vastuullisuudella. Uskallamme tehdä aloitteita ja kysyä jatkuvasti itseltämme, mitä voisimme tehdä enemmän tai paremmin. Määrienhallinnan asiantuntijana sinulla on mahdollisuus hankkia laajempi näkemys koko puunhankintaketjusta ja vaikuttaa osaltasi Metsän toimintatapojen kehittämiseen.

Terveiset tulevalta esimieheltäsi ja tiimiltä

Määrienhallintatiimi vastaa Metsän puuvirtojen seurannan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä, seurannasta ja analysoinnista. Meillä on omistajuus Metsän käyttämiin mittausmenetelmiin ja ohjausvastuu niiden käytöstä. Teemme analyyseja varastotilanteesta ja kehitystrendeistä sekä tarvittaessa konsultoimme organisaatiotamme määrienhallintaan liittyvissä kysymyksissä. Tiimimme on kokenut ja osaava, ja siinä valitsee hyvä yhteishenki.

Oletko etsimämme henkilö?

Varastonhallinnan ja määrienhallinnan ymmärrys ovat vahvuuksiasi. Sinulla on aikaisempaa kokemusta tietojärjestelmien käytöstä ja kehitysprojekteista sekä projektinhallinnasta. Lisäksi arvostamme talousosaamista ja kokemusta matemaattisesta mallinnuksesta. Eduksi tehtävässä on metsäalan tuntemus ja ymmärrys puunhankintaketjun toiminnasta metsästä tehdasasiakkaille saakka. Puutavaran mittauksen tuntemus on myös eduksi. Odotamme sinulta myös hyvää suomen ja englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa. Tehtävä edellyttää matkustusvalmiutta.

Tehtävässä onnistumista tukevat hyvät vuorovaikutustaidot, analyyttinen ja looginen ajattelutapa sekä kyky oppia uutta ja hallita kokonaisuuksia. Arvostamme myös oma-aloitteisuutta, rohkeutta tuoda omia mielipiteitä rakentavalla tavalla esille sekä kehittämismyönteistä otetta työhön.

Lisätietoja

Hae tehtävää jättämällä hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme 1.3.2020 mennessä tämän linkin kautta:
https://storaenso.taleo.net/careersection/jobdetail.ftl?job=011262&lang=fi

Rekrytoiva esimies Timo Tirronen, puh. 0400 253 967, timo.tirronen@storaenso.com, vastaa mielellään kysymyksiisi liittyen avoimeen tehtävään. Rekrytointiprosessiin liittyvät kysymykset voit osoittaa rekrytointispesialisti Tiina Valannolle, puh. 050 518 5564, tiina.valanto@storaenso.com.

Tehtävään valittavalla henkilöllä teetetään huumausainetesti.

Uskomme, että monimuotoisuus vahvistaa kilpailukykyämme ja tiimit, jotka koostuvat erilaisista ihmisistä, antavat meille mahdollisuuden tutkia erilaisia näkökulmia ja haastaa ajattelutapaamme johtaen osaltaan parempaan päätöksentekoon. Pyrimme aktiivisesti lisäämään tasa-arvoa ja monimuotoisuutta työpaikoilla ja olemmekin siksi iloisia nähdessämme myös hakijoiden osallistuvan tähän.

Työnantajan kuvaus

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Työllistämme noin 26 000 henkilöä yli 30 maassa. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssä (STE A, STE R).

Kuitupohjaiset materiaalimme ovat uusiutuvia, kierrätettäviä ja fossiilittomia. Ratkaisumme tarjoavat vähähiilisen vaihtoehdon rajallisiin luonnonvaroihin perustuville tuotteille. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta.

Seuraa meitä
Instagram @storaensoworld
Facebook www.facebook.com/storaenso/
LinkedIn www.linkedin.com/company/stora-enso/

Lisätietoja antaa

Timo Tirronen
timo.tirronen@storaenso.com
0400 253 967