Metsäammattilainen

Metsäammattilainen

Haemme vakituiseen työsuhteeseen metsäammattilaista.

Tarjoamme työsuhteen alueellisesti vahvan toimijan palveluksessa. Palkkaus YT-Meto Tes /palkkatoive. Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Tarjoamme osaavalle metsäammattilaiselle omaa ammattitaitoaan ja kiinnostusta vastaavan työtehtävän. Tehtävä voi olla työnjohdon metsäesimiestehtävä korjuussa tai metsänhoidossa tai vaihtoehtoisesti asiakaspalvelun ja myynnin tehtävissä omalla metsäasiantuntijan vastuualueella. Työtehtävä järjestellään sisäisesti valittavalle henkilölle soveltuvaksi. Tehtävässäsi olisit osa Turku -tiimiämme, toimistopaikkana Turku. Arvostamme kokemusta edellä mainittujen tehtävien hoitoon ja lisäksi huomioimme tietotaidon metsäenergiasta, tie- ja oja-asioista sekä metsäomaisuuden hallinnasta. Edellytämme hakijoilta soveltuvaa koulutusta sekä kykyä itsenäiseen ja vastuulliseen työskentelyyn.

Metsänhoitoyhdistys Lounametsä ry toimii Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Palvelemme monipuolisesti jäseniämme. Konserniin kuuluu myös energiapuutoimintaan keskittynyt Lounapuu Oy, jonka toimihenkilötyöt ostetaan Lounametsältä.

Lisätietoja antaa:

johtaja Hannu Justen p. 044 5338242 ja metsäpäällikkö Valtteri Katunpää p. 050 443 3360

s-postiosoitteet: etunimi.sukunimi@mhy.fi

Hakemukset 22.9 mennessä spostilla osoitteeseen hannu.justen@mhy.fi