Metsäasiakasvastaava

Haemme nyt metsäasiakasvastaavaa Jyväskylän toimipisteellemme.

UPM Metsä vastaa puuraaka-aineen hankinnasta UPM:n tehtaille Suomessa, Venäjällä ja Virossa. Valtaosan puusta hankimme Suomesta yksityismetsänomistajilta, joille tarjoamme myös monipuolisia metsänhoito- ja asiantuntijapalveluita. Lisäksi vastaamme sekä UPM:n että sopimuskumppaneidemme metsien hoidosta. Meillä on oma taimitarha Joroisissa ja metsänhoitotöihin erikoistunut tytäryhtiö UPM Silvesta. Kaiken kaikkiaan palveluksessamme on noin 650 metsäammattilaista, jotka työskentelevät 120 eri paikkakunnalla. Puun korjuusta, kuljetuksista ja metsänhoitotöistä huolehtii 200 yrittäjän verkosto, joka työllistää yli 2000 henkilöä. www.upmmetsä.fi

Mitä teet

Metsäasiakasvastaavan tehtävässä palvelet metsänomistaja-asiakkaita sekä puukaupallisissa että metsäpalveluiden myyntiin liittyvissä tehtävissä. Hoidat asiakassuhteita pitkäjänteisesti, tarjoat neuvontapalveluita metsänomistajille sekä vastaat määritellyistä markkinointitoimenpiteistä.

Kuka olet

Edellytämme sinulta vähintään metsäalan ammattikorkeakoulutasoista tutkintoa (esim. metsätalousinsinööri) sekä kykyä verkostoitua eri sidosryhmien kanssa. Asiakaspalveluhenkisyys ja tavoitteellisuus ovat ehdottomia edellytyksiä työn menestykselliselle hoitamiselle. Edellytämme lisäksi aikaisempaa kokemusta puukaupasta sekä maastotyöstä. Kokemus markkinoinnista lasketaan eduksesi.

Lisäksi odotamme sinulta hyvää suomen ja englannin kielen taitoa, matkustusvalmiutta, hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen toimintaan.

Mitä UPM tarjoaa sinulle

– Mielekäs työ: Olemme ylpeitä siitä mitä teemme. Työssämme korostuu korkea osaaminen, laatu ja arvojemme mukainen toiminta.
– Työstään innostuneet ja motivoituneet tiimit: Työntekijämme ovat alansa todellisia ammattilaisia. Olemme monimuotoinen ja kansainvälinen organisaatio, joka toimii yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
– Kehitysmahdollisuudet: Meillä voit vahvistaa osaamistasi jatkuvasti. Tuemme kehittymistäsi urasi jokaisessa vaiheessa.
– Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä: Yhteiset eettiset periaatteemme kattavat niin ihmisistä kuin ympäristöstäkin huolehtimisen. Jatkuvana tavoitteenamme on kestävämpi tulevaisuus.

Lisätiedot

Lisätietoja tehtävästä antaa metsäasiakaspäällikkö Jani Nuijanmaa, jani.nuijanmaa@upm.com, 0407166473.

Lähetäthän hakemuksesi ja ansioluettelosi hakujärjestelmän kautta viimeistään 20.2.2020.

https://www.upm.com/fi/tyopaikat/

Rekrytointijärjestelmään liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä puh. 0204146600 tai contacthr@upm.com.

UPM:n työpaikkoihin valittaville henkilöille suoritetaan turvallisuusselvitys yhtiön rekrytointiohjeen ja turvallisuusselvityslain 726/2014 mukaisesti.

UPM on tupakoimaton työpaikka.

Työnantajan kuvaus

Haluatko työskennellä dynaamisessa, innovatiivisessa ja kansainvälisessä yrityksessä, joka tekee tulevaisuudesta parempaa meille kaikille? UPM on biometsäteollisuuden edelläkävijä ja rakennamme kestävää, innovaatiovetoista ja kiinnostavaa tulevaisuutta. ​Henkilöstömme osaaminen, terve arvopohja ja halu pyrkiä parempaan tekevät meistä ainutlaatuisia. Toimimme arvojemme mukaisesti: Luota ja ole luotettava, Tuloksia yhdessä ja Uudistu rohkeasti.

Lisätietoja antaa

Jani Nuijanmaa
jani.nuijanmaa@upm.com
0407166473