Metsäasiakasvastaava

Haemme nyt metsäasiakasvastaavaa pohjoiseen metsäasiakasyksikköön Ristijärven tai Kajaanin toimistolle määräaikaiseen työsuhteeseen, alustavasti elokuun 2023 loppuun saakka.

 

Mitä teet

Metsäasiakasvastaavana työtehtäviisi kuuluvat puun osto ja metsäpalveluiden myynti sekä asiakkuuksien hoito omalla työalueellasi. Työssäsi liikut maastossa ja käytät monipuolisesti sähköisiä työkaluja. Sinulla on kiinnostusta ja kyvykkyyttä ratkaista asiakkaan metsäomaisuuden hoitoon liittyviä tarpeita. Asiakkaalle näyttäydyt luotettavana yhteistyökumppanina ja asiantuntijana. Toimit suunnitelmallisesti ja ennakoiden asiakaslupauksien täyttämiseksi. Työ on liikkuvaa ja itsenäistä.

Kuka olet

Toivomme sinulta esimerkiksi metsäalan ammattikorkeakoulutasoista tutkintoa (metsätalousinsinööri) sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Asiakaspalveluhenkisyys ja asiakaspalvelutaidot auttavat työssä onnistumisessa. Työtehtävän haltuunottamisessa tukee aikaisempi kokemus puukaupasta ja palveluiden myynnistä sekä maastotyöstä.

 

Mitä UPM tarjoaa sinulle

  • Mielekäs työ: Olemme ylpeitä siitä mitä teemme. Työssämme korostuu korkea osaaminen, laatu ja arvojemme mukainen toiminta.
  • Työstään innostuneet ja motivoituneet tiimit: Työntekijämme ovat alansa todellisia ammattilaisia. Olemme monimuotoinen ja kansainvälinen organisaatio, joka toimii yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
  • Kehitysmahdollisuudet: Meillä voit vahvistaa osaamistasi jatkuvasti. Tuemme kehittymistäsi urasi jokaisessa vaiheessa.
  • Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä: Yhteiset eettiset periaatteemme kattavat niin ihmisistä kuin ympäristöstäkin huolehtimisen. Jatkuvana tavoitteenamme on kestävämpi tulevaisuus.

 

Lisätiedot

Lisätietoja tehtävästä antaa Manager, Forest Customers Antti Tukiainen, antti.t.tukiainen@upm.com tai puh. +358406820090.

Haethan tehtävään oheisen linkin kautta viimeistään 2.10.2022.

Rekrytointijärjestelmään liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä HR-palvelukeskukseen: careers@upm.com tai puh. +358204146600.

UPM:n työpaikkoihin valittaville henkilöille suoritetaan turvallisuusselvitys yhtiön rekrytointiohjeen ja turvallisuusselvityslain 726/2014 mukaisesti.

UPM on tupakoimaton työpaikka.

 

Me UPM Metsällä haluamme auttaa metsänomistajia tekemään parhaat ratkaisut metsienhoidossa ja puukaupassa. Pidämme asiakkaamme ja heidän metsänsä rikkaana ja rakkaana ajattomasti, vaivattomasti ja vastuullisesti. Olemme sitoutuneet ilmastopositiiviseen metsätalouteen ja monimuotoisuuden lisäämiseen metsiemme elinvoimaisuuden turvaamiseksi, kun hankimme kestävästi puuraaka-ainetta UPM:n tuotantolaitoksille. Tervetuloa joukkoomme! www.upmmetsa.fi

https://upm.wd3.myworkdayjobs.com/fi-FI/Careers/job/Ristijrvi/Metsasiakasvastaava_NB6016760

Työnantajan kuvaus

https://upm.wd3.myworkdayjobs.com/fi-FI/Careers/job/Ristijrvi/Metsasiakasvastaava_NB6016760