Metsäasiakasvastaava, Heinola

Haemme nyt metsäasiakasvastaavaa Lahden metsäasiakasyksikköön. Työskentelypaikkana on Heinola. 

Terveiset tulevalta esimieheltäsi

”Haemme uutta vahvistusta Heinolan tiimiimme. Haussa on henkilö, joka on aidosti kiinnostunut metsästä ja asiakaspalvelusta, ja tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Meillä on tarjolla työtä hyvässä porukassa, jossa on aina halua kehittää asioita ja antaa tukea työkaverille.” – Riitta Väisänen, metsäasiakaspäällikkö

Mitä teet

Metsäasiakasvastaavana työtehtäviisi kuuluvat puun osto, metsäpalveluiden myynti sekä yksityis- ja yhteisöasiakkuuksien hoito omalla työalueellasi. Työssäsi liikut maastossa sekä työsi on liikkuvaa ja itsenäistä. Hallitset työssä tarvittavat työkalut ja digitaalisten työvälineiden käytön. Sinulla on kiinnostusta ja kyvykkyyttä ratkaista asiakkaan metsäomaisuuden hoitoon liittyviä tarpeita. Toimit metsänomistajan ja yhteisöasiakkaittemme luotettavana yhteistyökumppanina ja asiantuntijana. Työskentelet suunnitelmallisesti ja ennakoiden asiakaslupauksien täyttämiseksi.

​Kuka olet

Sinulla on esimerkiksi metsä- tai maatalousalan ammattikorkeakoulutasoinen tutkinto. Asiakaspalveluhenkisyys ja asiakaspalvelutaidot auttavat onnistumaan tässä tehtävässä. Aikaisempi kokemus puukaupasta ja palveluiden myynnistä katsotaan eduksi, ja maastotyökokemus luo hyvän pohjan tehtävän hoitamiseen. Sinulla on matkustusvalmiutta, hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä kyky itsenäiseen toimintaan.

Mitä UPM tarjoaa sinulle?

  • Mielekäs työ: Olemme ylpeitä siitä mitä teemme. Työssämme korostuu korkea osaaminen, laatu ja arvojemme mukainen toiminta.
  • Työstään innostuneet ja motivoituneet tiimit: Työntekijämme ovat alansa todellisia ammattilaisia. Olemme monimuotoinen ja kansainvälinen organisaatio, joka toimii yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
  • Kehitysmahdollisuudet: Meillä voit vahvistaa osaamistasi jatkuvasti. Tuemme kehittymistäsi urasi jokaisessa vaiheessa.
  • Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä: Yhteiset eettiset periaatteemme kattavat niin ihmisistä kuin ympäristöstäkin huolehtimisen. Jatkuvana tavoitteenamme on kestävämpi tulevaisuus.

Lisätiedot

Lisätietoja tehtävästä antaa metsäasiakaspäällikkö Riitta Väisänen, riitta.m.vaisanen@upm.com tai puh. +358400546690.

Jätäthän hakemuksesi oheisen linkin kautta viimeistään 25.12.2022. Liitäthän hakemuksesi oheen myös ansioluettelosi ja hakemuskirjeesi. Huomaathan, että käymme hakemuksia läpi hakuajan aikana ja saatamme kutsua hakijoita haastatteluun jo ennen hakuajan päättymistä.

Rekrytointijärjestelmään liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä HR-palvelukeskukseen: careers@upm.com tai puh. +358204146600.

UPM:n työpaikkoihin valittaville henkilöille suoritetaan turvallisuusselvitys yhtiön rekrytointiohjeen ja turvallisuusselvityslain 726/2014 mukaisesti.

UPM on tupakoimaton työpaikka.

Me UPM Metsällä haluamme auttaa metsänomistajia tekemään parhaat ratkaisut metsienhoidossa ja puukaupassa. Pidämme asiakkaamme ja heidän metsänsä rikkaana ja rakkaana ajattomasti, vaivattomasti ja vastuullisesti. Olemme sitoutuneet ilmastopositiiviseen metsätalouteen ja monimuotoisuuden lisäämiseen metsiemme elinvoimaisuuden turvaamiseksi, kun hankimme kestävästi puuraaka-ainetta UPM:n tuotantolaitoksille. Tervetuloa joukkoomme! www.upmmetsa.fi

https://upm.wd3.myworkdayjobs.com/Careers/job/Heinola/Metsasiakasvastaava_NB6017468-1