Metsäasiakasvastaava, Kokkola/Ylivieska

Haemme nyt metsäasiakasvastaavaa Pietarsaaren metsäasiakasyksikköön. Työskentelypaikka on Kokkola tai Ylivieska.

 

Terveiset tulevalta esihenkilöltäsi

”Meillä UPM Metsällä huolehdimme asiakkaidemme metsistä heidän haluamallaan tavalla. Avainasemassa on luottamus asiakkaiden ja oman toimintamme välillä. Oletko sinä parhaimmillasi juuri asiakaskontakteissa, niin kasvokkain kuin sähköisestikin? Ympärillesi saat ammattilaisista koostuvan tiimin, jossa työhyvinvointi on yksi tärkeimmistä asioista. Tervetuloa mukaan meidän mahtavaan porukkaan” – Piia Ollakka, metsäasiakaspäällikkö

 

Mitä teet

Metsäasiakasvastaavana työtehtäviisi kuuluvat puunosto ja metsäpalveluiden myynti sekä asiakkuuksien hoito omalla työalueellasi. Työssäsi liikut maastossa ja käytät monipuolisesti sähköisiä työkaluja. Sinulla on kiinnostusta ja kyvykkyyttä ratkaista asiakkaan metsäomaisuuden hoitoon liittyviä tarpeita. Asiakkaalle näyttäydyt luotettavana yhteistyökumppanina ja asiantuntijana. Toimit suunnitelmallisesti ja ennakoiden asiakaslupauksien täyttämiseksi. Työ on liikkuvaa ja itsenäistä.

 

Kuka olet

Toivomme sinulta esimerkiksi metsäalan ammattikorkeakoulutasoista tutkintoa (metsätalousinsinööri) sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Asiakaspalveluhenkisyys ja asiakaspalvelutaidot auttavat työssä onnistumisessa. Työtehtävän haltuunottoa tukevat aikaisempi kokemus puukaupasta ja palveluiden myynnistä sekä maastotyöstä. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi.

 

Mitä UPM tarjoaa sinulle

  • Mielekäs työ: Olemme ylpeitä siitä mitä teemme. Työssämme korostuu korkea osaaminen, laatu ja arvojemme mukainen toiminta.
  • Työstään innostuneet ja motivoituneet tiimit: Työntekijämme ovat alansa todellisia ammattilaisia. Olemme monimuotoinen ja kansainvälinen organisaatio, joka toimii yhdessä yhteisten tavoitteiden
  • Kehitysmahdollisuudet: Meillä voit vahvistaa osaamistasi jatkuvasti. Tuemme kehittymistäsi urasi jokaisessa vaiheessa.
  • Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä: Yhteiset eettiset periaatteemme kattavat niin ihmisistä kuin ympäristöstäkin huolehtimisen. Jatkuvana tavoitteenamme on kestävämpi tulevaisuus.

 

Lisätiedot

Lisätietoja tehtävästä antaa metsäasiakaspäällikkö Piia Ollakka, piia.ollakka@upm.com tai puh. +358408287006.

 

Haethan tehtävään oheisen linkin kautta viimeistään 19.2.2023. Liitäthän hakemuksesi oheen myös ansioluettelosi ja hakemuskirjeesi. Huomaathan, että käymme hakemuksia läpi hakuajan aikana ja saatamme kutsua hakijoita haastatteluun jo ennen hakuajan päättymistä.

https://upm.wd3.myworkdayjobs.com/Careers/job/Kokkola/Metsasiakasvastaava_NB6018057

 

Rekrytointijärjestelmään liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä HR-palvelukeskukseen: careers@upm.com tai puhelimitse +358204146600.

 

UPM:n työpaikkoihin valittaville henkilöille suoritetaan turvallisuusselvitys yhtiön rekrytointiohjeen ja turvallisuusselvityslain 726/2014 mukaisesti.

 

UPM on tupakoimaton työpaikka.

 

Me UPM Metsällä haluamme auttaa metsänomistajia tekemään parhaat ratkaisut metsienhoidossa ja puukaupassa. Pidämme asiakkaamme ja heidän metsänsä rikkaana ja rakkaana ajattomasti, vaivattomasti ja vastuullisesti. Olemme sitoutuneet ilmastopositiiviseen metsätalouteen ja monimuotoisuuden lisäämiseen metsiemme elinvoimaisuuden turvaamiseksi, kun hankimme kestävästi puuraaka-ainetta UPM:n tuotantolaitoksille. Tervetuloa joukkoomme! www.upmmetsa.fi