Metsäasiakasvastaava, Korsnäs/Närpiö

Haemme nyt Seinäjoen metsäasiakasyksikköön Korsnäsiin tai Närpiöön metsäasiakasvastaavaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Puunhankinta ja metsätalous vastaa puuraaka-aineen hankinnasta UPM:n tehtaille Suomessa, Venäjällä ja Virossa. Valtaosan puusta hankimme Suomesta yksityismetsänomistajilta, joille tarjoamme myös monipuolisia metsänhoito- ja asiantuntijapalveluita. Lisäksi vastaamme sekä UPM:n että sopimuskumppaneidemme metsien hoidosta. Meillä on oma taimitarha Joroisissa ja metsänhoitotöihin erikoistunut tytäryhtiö UPM Silvesta. Kaiken kaikkiaan palveluksessamme on noin 650 metsäammattilaista, jotka työskentelevät 120 eri paikkakunnalla. Puun korjuusta, kuljetuksista ja metsänhoitotöistä huolehtii 200 yrittäjän verkosto, joka työllistää yli 2000 henkilöä. www.upmmetsä.fi

Mitä teet

Metsäasiakasvastaavan tehtävässä palvelet metsänomistaja-asiakkaita sekä puukaupallisissa että metsäpalveluiden myyntiin liittyvissä tehtävissä. Hoidat asiakassuhteita pitkäjänteisesti, tarjoat neuvontapalveluita metsänomistajille sekä vastaat määritellyistä markkinointitoimenpiteistä.

Kuka olet

Edellytämme sinulta vähintään ammattikorkeakoulutasoista tutkintoa (metsätalousinsinööri) sekä kykyä verkostoitua eri sidosryhmien kanssa.  Asiakaspalveluhenkisyys ja tavoitteellisuus ovat ehdottomia edellytyksiä työn menestykselliselle hoitamiselle. Edellytämme lisäksi aikaisempaa kokemusta puukaupasta ja palveluiden myynnistä sekä maastotyöstä. Kokemus markkinoinnista lasketaan eduksesi. Lisäksi odotamme sinulta hyvää suomen, ruotsin ja englannin kielen taitoa, matkustusvalmiutta, hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen toimintaan.

Mitä UPM tarjoaa sinulle

  • Mielekäs työ: Olemme ylpeitä siitä mitä teemme. Työssämme korostuu korkea osaaminen, laatu ja arvojemme mukainen toiminta.
  • Työstään innostuneet ja motivoituneet tiimit: Työntekijämme ovat alansa todellisia ammattilaisia. Olemme monimuotoinen ja kansainvälinen organisaatio, joka toimii yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
  • Kehitysmahdollisuudet: Meillä voit vahvistaa osaamistasi jatkuvasti. Tuemme kehittymistäsi urasi jokaisessa vaiheessa.
  • Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä: Yhteiset eettiset periaatteemme kattavat niin ihmisistä kuin ympäristöstäkin huolehtimisen. Jatkuvana tavoitteenamme on kestävämpi tulevaisuus.

Lähetä hakemuksesi sivuillamme www.upm.fi/tyopaikat
viimeistään 9.9.2018. Liitäthän hakemuksesi oheen myös ansioluettelosi.

Rekrytointijärjestelmään liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä contacthr@upm.com, puh. 0204146600.

UPM on tupakoimaton työpaikka.

Vi söker nu en Skogskundansvarig till Korsnäs eller Närpiö.

Virkesanskaffning och skogsbruk ansvarar för anskaffningen av virkesråvara till UPM:s anläggningar i Finland, Ryssland och Baltikum. Huvudparten av den virkesråvara bolagets fabriker behöver anskaffas av privata skogsägare i Finland. Vi erbjuder dem också mångsidiga skogsvårds- och experttjänster. Dessutom ansvarar vi för skötseln av det egna bolagets och våra avtalspartners skogar. www.upmskog.fi

Som skogskundansvarig betjänar du skogsägarna både inom virkeshandeln och i försäljning av skogsvårdstjänster. Du handhar kundrelationerna långsiktigt, erbjuder rådgivning åt skogsägarna och du ansvarar för överenskomna marknadsföringsåtgärder.

Työnantajan kuvaus

Biometsäteollisuuden edelläkävijänä rakennamme kestävää, innovaatiovetoista ja kiinnostavaa tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. UPM tarjoaa kestäviä ja turvallisia ratkaisuja kasvavaan maailmanlaajuiseen kulutukseen. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Yhtiössämme työskentelee noin 19 100 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM – The Biofore Company – www.upm.fi

Lisätietoja antaa

Kimmo Kivistö
kimmo.kivisto@upm.com
+358406483890