Metsäasiakasvastaava, Ruovesi

 

 

Terveisiä tulevalta esimieheltäsi 

 

”Etsimme Tampereen metsäasiakasyksikköön uutta asiakastyöstä innostuvaa metsäalan osaajaa vahvistamaan tiimiämme Ruoveden alueelle. Meillä on positiivinen ilmapiiri ja loistava työyhteisö, jonka toimintaan uudenkin henkilön odotetaan tuovan oman panoksensa. Tervetuloa meidän tiimiin!” –Lauri Salonen, metsäasiakaspäällikkö 

 

 

Mitä teet 

 

Metsäasiakasvastaavana työtehtäviisi kuuluvat puunosto ja metsäpalveluiden myynti sekä asiakkuuksien hoito omalla työalueellasi. Työssäsi liikut maastossa ja käytät monipuolisesti sähköisiä työkaluja. Sinulla on kiinnostusta ja kyvykkyyttä ratkaista asiakkaan metsäomaisuuden hoitoon liittyviä tarpeita. Asiakkaalle näyttäydyt luotettavana yhteistyökumppanina ja asiantuntijana. Toimit suunnitelmallisesti ja ennakoiden asiakaslupauksien täyttämiseksi. Työ on liikkuvaa ja itsenäistä. 

 

 

Kuka olet 

 

Toivomme sinulta esimerkiksi metsäalan ammattikorkeakoulutasoista tutkintoa (metsätalousinsinööri) sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Asiakaspalveluhenkisyys ja asiakaspalvelutaidot auttavat työssä onnistumisessa. Työtehtävän haltuunottamisessa tukee aikaisempi kokemus puukaupasta ja palveluiden myynnistä sekä maastotyöstä. 

 

 

Mitä UPM tarjoaa sinulle  

  • Mielekäs työ: Olemme ylpeitä siitä mitä teemme. Työssämme korostuu korkea osaaminen, laatu ja arvojemme mukainen toiminta. 

  • Työstään innostuneet ja motivoituneet tiimit: Työntekijämme ovat alansa todellisia ammattilaisia. Olemme monimuotoinen ja kansainvälinen organisaatio, joka toimii yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. 

  • Kehitysmahdollisuudet: Meillä voit vahvistaa osaamistasi jatkuvasti. Tuemme kehittymistäsi urasi jokaisessa vaiheessa. 

  • Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä: Yhteiset eettiset periaatteemme kattavat niin ihmisistä kuin ympäristöstäkin huolehtimisen. Jatkuvana tavoitteenamme on kestävämpi tulevaisuus. 

 

 

Lisätiedot 

 

Lisätietoja tehtävästä antaa metsäasiakaspäällikkö Lauri Salonen, lauri.salonen@upm.com tai puh. +358400836588 perjantaina 16.12. ja keskiviikkona 21.12. klo 12-16. 

 

Lähetä hakemuksesi oheisen linkin kautta 15.1.2023 mennessä. Liitäthän hakemuksesi oheen myös ansioluettelosi ja hakemuskirjeesi.Aloitamme hakemusten läpikäynnin hakuajan aikana ja saatamme kutsua hakijoita haastatteluun jo ennen hakuajan päättymistä. 

 

Rekrytointijärjestelmään liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä HR-palvelukeskukseen:careers@upm.com  tai puh. +358204146600. 

 

UPM:n työpaikkoihin valittaville henkilöille suoritetaan turvallisuusselvitys yhtiön rekrytointiohjeen ja turvallisuusselvityslain 726/2014 mukaisesti. 

 

UPM on tupakoimaton työpaikka. 

 

 

Me UPM Metsällä haluamme auttaa metsänomistajia tekemään parhaat ratkaisut metsienhoidossa ja puukaupassa. Pidämme asiakkaamme ja heidän metsänsä rikkaana ja rakkaana ajattomasti, vaivattomasti ja vastuullisesti. Olemme sitoutuneet ilmastopositiiviseen metsätalouteen ja monimuotoisuuden lisäämiseen metsiemme elinvoimaisuuden turvaamiseksi, kun hankimme kestävästi puuraaka-ainetta UPM:n tuotantolaitoksille. Tervetuloa joukkoomme! www.upmmetsa.fi 

 

Apply: https://upm.wd3.myworkdayjobs.com/Careers/job/Ruovesi/Metsasiakasvastaava_NB6017288

Työnantajan kuvaus

Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Fibres, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 17 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 9,8 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Lisätietoja antaa

Lisätietoja tehtävästä antaa metsäasiakaspäällikkö Lauri Salonen perjantaina 16.12. ja keskiviikkona 21.12. klo 12-16. 
lauri.salonen@upm.com
+358400836588