Metsäasiantuntija, Väli-Suomi

Tehtäviisi kuuluu maastoarvioiden (välityksessä olevien metsätilojen myyntiesitetietojen verifiointi) tekeminen, hoito- ja hakkuutoimenpiteiden suunnittelu ja valvonta.

Työ vaatii vastuullista ja sitoutunutta asennetta, kykyä itsenäiseen ja suunnitelmalliseen työskentelyyn, hyvää fyysistä ja henkistä kestävyyttä, luotettavia arviointitaitoja (puumäärän, tukkiosuuden, laadun ja kasvun arviointi) sekä matkustusvalmiutta.

Työ antaa mahdollisuuden suunnitella omat tulonsa ja menonsa, nauttia suomalaisista metsistä ja ulkoilmasta, tehdä kuitenkin varsin konkreettista työtä, reippaan ja kunnianhimoisen työilmapiirin.

Työnantajan kuvaus

Suomen Sijoitusmetsät Oy:n maaperää on 78 Mrd euron kansallisvarallisuus, jolla on 600 000 yksityistä omistajaa. Metsäkiinteistöillä käydään julkista kauppaa vuosittain 300 miljoonalla eurolla. Viimeisen 10 vuoden aikana Suomen Sijoitusmetsät Oy on konsultoinut yli 500 miljoonan euron transaktioita.

Suomen Sijoitusmetsät Oy on metsäkiinteistömarkkinoiden osaava ja monipuolinen toimija. Tämä perustuu maailmanlaajuisesti uniikkiin markkinadatan systemaattiseen keräämiseen ja kokemuksen tuomaan kykyyn soveltaa tietoa eri markkinaosapuolten hyväksi. Suomen Sijoitusmetsien asiakkaita ovat markkinoiden suurimmat toimijat ja yksityiset metsänomistajat.

Lisätietoja antaa

Mika Venho
mika.venho@sijoitusmetsat.fi
+358 45 154 6385