Metsäasiantuntija

ETSIMME JOUKKOOMME METSÄALAN AMMATTILAISTA

Haemme metsäasiantuntijaa vastaamaan puukauppa- ja metsäpalveluiden myynnistä Viitasaaren hankintapiirille toimialueena ja toimistopaikkana Konnevesi.

Edellytämme hakijoilta tehtävään soveltuvaa koulutusta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen ja tulokselliseen työhön. Arvostamme soveltuvaa alan osaamista ja aktiivista markkinointi- ja palveluhenkisyyttä. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi.

Lisätiedot ja haku 23.12.2016 mennessä osoitteessa www.metsagroup.fi.

Työnantajan kuvaus

Metsä Group on biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja ruoanlaittopapereihin. Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2015 oli 5,0 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 600 henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30 maassa.

Metsä Forest on markkinajohtaja puukaupassa ja metsäenergiassa Suomessa. Se vastaa Metsä Groupin puunhankinnasta ja tarjoaa emoyhtiö Metsäliitto Osuuskunnan omistajajäsenille kattavat puukaupan sekä metsän- ja luonnonhoidon palvelut. Metsäliitto Osuuskuntaan kuuluu noin 116 000 metsänomistajaa, jotka omistavat yhteensä lähes puolet Suomen yksityismetsistä.