Metsäasiantuntija Joensuuhun

Haemme metsäasiantuntijaa Joensuuhun Enon toimistolle

Työtehtäviin kuuluvat puukauppaan, metsänhoitoon ja asiantuntijapalveluihin liittyvien palveluiden markkinointi ja myynti sekä metsänomistajien neuvonta dynaamisessa ja mukavassa porukassa.

Ennen kaikkea haemme aktiivista ja markkinointihenkistä tyyppiä. Sinulla ei välttämättä tarvitse olla pitkää kokemusta, mutta sinun pitää olla innokas oppimaan uutta ja halukas kehittymään! Saat tehtävään hyvän perehdytyksen, sillä edeltäjäsi työskentelee edelleen samalla toimistolla, mutta eri työtehtävissä. Tehtävässä onnistuminen edellyttää metsäalan koulutusta ja kokemus vastaavista työtehtävistä on toki iso etu. Hyvä vuorovaikutus on tärkeää tehtävien hoidossa ja sinun pitääkin nauttia metsänomistajien kanssa työskentelystä.

Tarjoamme sinulle vakinaisen työsuhteen sekä monipuolisen, mielenkiintoisen ja osaamisesi mukaan kehittyvän työtehtävän eteenpäin katsovassa isossa metsänhoitoyhdistyksessä. Hyvien työsuhde-etujen lisäksi tarjolla on vielä mukavat työkaverit ja toimiva työyhteisö sekä ennen kaikkea huiput metsänomistajat! Näemme etätyöt mahdollisuutena, joten tekemisen ei tarvitse olla aina paikkaan sidottua. Työt saat aloittaa heti, kun sinulle sopii.

Tehtävän hakuaika päättyy 2.3.2023. Tehtävä voidaan täyttää myös hakuajan kestäessä.

Lisätietoja tehtävistä antavat metsäpalvelupäällikkö Arto Soikkeli p. 040 017 4393 tai johtaja Harri Välimäki p. 050 379 9112. Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@mhy.fi

Lue lisää ja tee hakemus täällä

Työnantajan kuvaus

Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala on yksi maakunnan merkittävimmistä metsätalouden toimijoista. Tarjoamme metsänomistajille laadukkaita ja monipuolisia palveluja Pohjois-Karjalassa sekä Uukuniemen alueella Etelä-Karjalassa.

Tytäryhtiömme Karjalan Metsätilat Oy LKV ostaa ja korjaa puuta koko toimialueellamme nimellä Karjalan Puukaupat. Lue lisää Mhy.fi/pohjois-karjala

Lisätietoja antaa

Lisätietoja tehtävästä antavat metsäpalvelupäällikkö Arto Soikkeli p. 040 017 4393 tai johtaja Harri Välimäki p. 050 379 9112. Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@mhy.fi