Metsäasiantuntija, Juva

Haemme joukkoomme määräaikaista

METSÄALAN AMMATTILAISTA

Mikkelin hankintapiirille

Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut vastaa Metsä Groupin emoyrityksen, Metsäliitto Osuuskunnan jäsenille tarjottavista palveluista ja niiden kehittämisestä. Metsäliitto Osuuskuntaan kuuluu noin 100 000 metsänomistajaa, jotka omistavat yhteensä noin puolet Suomen yksityismetsistä. Tarjoamme omistajajäsenillemme kaikki tarvittavat metsänhoidon palvelut kestävän metsätalouden harjoittamiseen ja metsäomaisuuden arvon kasvattamiseen.

Hankimme kaiken Metsä Groupin käyttämän puun Itämeren alueen kestävästi hoidetuista metsistä, valtaosan omistajajäseniltämme Suomesta. Toimitamme myös merkittävän määrän energiapuuta, kuorta ja purua jatkojalostukseen.

Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 840 henkilöä. www.metsaforest.com

Sinun roolisi tulevaisuuden Metsässä

Haemme metsäasiantuntijaa vastaamaan asiakaskokemuksesta, puukaupasta ja metsäpalveluiden myynnistä Mikkelin hankintapiirillä, toimialueena Juva ja toimistopaikkana Juvan paikallistoimisto.

Tehtävä on määräaikainen perhevapaan sijaisuus elokuulle 2022 saakka.

Parhaat edellytykset tehtävässä onnistumiseen

Edellytämme hakijoilta tehtävään soveltuvaa koulutusta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen ja tulokselliseen työhön. Arvostamme vankkaa alan osaamista ja aktiivista markkinointi- ja palveluhenkisyyttä. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi.

Miksi Metsä?

Metsä Groupin ammattilaiset tekevät yhteistyötä tuhansien metsänomistajien kanssa päivittäin. Asiakaslähtöisessä ja nopeatempoisessa työssä tarvitaan sosiaalista pelisilmää ja taitoa rakentaa luottamuksellisia henkilösuhteita. Metsäomaisuudenhoito tarvitsee uudenlaisia osaajia. Oletko sinä yksi heistä?

Katso video ja tutustu arvoketjumme alkupäähän: Puunhankinnan ja metsäpalveluiden vastuullista osaamista.

Millaista on tehdä uraa uudistuvassa Metsässä? Soita ja kysy lisää.

Lisätietoja tehtävästä antaa piiripäällikkö Jyrki Husu, puh. 0500 166 179, sähköposti jyrki.husu@metsagroup.com.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Hae paikkaa oheisesta linkistä viimeistään 21.5.2021. Liitä mukaan ansioluettelosi. Menestystä hakuun!

https://www.metsagroup.com/fi/ura-metsassa/avoimet-tyopaikat/Pages/default.aspx

 

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2019 oli 5,5 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä.  Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa