Metsäasiantuntija, Mikkeli

Haemme nyt asiakaslähtöistä metsäasiantuntijaa Etelä-Suomen alueelle Mikkeliin. Toimit yhteistyössä metsänomistajien kanssa, ja työskentelet Mikkelin toimistolta käsin osana Mikkelin tiimiä.

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Tule muuttamaan maailmaa. Samalla muutut myös itse.

Metsäasiantuntijana vastaat ostojen suunnittelusta sekä puukaupan ja metsäpalveluiden markkinoinnista. Tehtäviisi kuuluvat myös metsäneuvonta, puukaupan teko ja metsäpalveluiden myynti sekä leimikoiden ja metsäpalveluiden suunnittelu tietojärjestelmään. Vastaat myös asiakkuuksien hallintajärjestelmän ylläpidosta, asiakasohjelman hallinnasta sekä jälkimarkkinoinnista. Vastuullesi kuuluu mittaustodistusten teko ja jälkitarkastus.

Tarjoamme sinulle 

Arvomme ”Johda ja Toimi oikein” ovat tapa näyttää esimerkkiä ja johtaa kaikessa liiketoiminnassamme ja vastuullisuudessa. Uskallamme tehdä aloitteita ja kysyä jatkuvasti itseltämme, mitä voisimme tehdä enemmän tai paremmin. Tämä on sinulle erinomainen tilaisuus päästä osaksi Stora Enson muutosmatkaa perinteisestä metsäteollisuusyrityksestä uusiutuvien materiaalien kasvuyritykseksi.  Metsäasiantuntijana sinulla on mahdollisuus olla osa tätä kehitystä sekä tehdä merkityksellistä työtä uusiutuvien tuotteiden valmistusketjussa. Samalla voit kehittää omaa asiantuntijuuttasi osaavan tiimin tuella.

Terveiset tulevalta esimieheltäsi / tiimiltä  

Tule menestyvän joukkueen matkaan.

Toivomme sinulta 

Oletko etsimämme henkilö? Tehtävässä onnistuminen edellyttää työkokemusta alalta. Osaamisesi pohjana on soveltuva metsäalan koulutus. Tehtävän hoitamista tukevat itsenäinen työskentelyote ja itseohjautuvuus. Odotamme sinulta erinomaista suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa ja arvostamme kehittämismyönteistä otetta työhön, korkeaa motivaatiota sekä erinomaisia vuorovaikutustaitoja. Englannin kielen taito katsotaan eduksi.

Lisätietoja 

Hae tehtävää jättämällä hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme 23.6.2021 mennessä. Vaikka hakulomakkeen kieli on englanti, vastaathan suomeksi.  

Rekrytoiva esimies, ostopäällikkö Jarmo Tuovinen, p. 0400 378 197, jarmo.tuovinen@storaenso.com, vastaa mielellään kysymyksiisi liittyen avoimeen tehtävään. Rekrytointiprosessiin liittyvät kysymykset voit osoittaa rekrytointispesialistille Kira Soinille p.040 5367107 kira.soini@storaenso.com

Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan puitteissa, joten toimithan nopeasti. Otamme vastaan hakemuksia ainoastaan rekrytointijärjestelmämme kautta, ethän siis lähetä hakemustasi sähköpostitse.

Metsäasiantuntija (storaenso.com)

Tehtävään valittavalla henkilöllä teetetään huumausainetesti.

Uskomme, että monimuotoisuus vahvistaa kilpailukykyämme ja tiimit, jotka koostuvat erilaisista ihmisistä, antavat meille mahdollisuuden tutkia erilaisia näkökulmia ja haastaa ajattelutapaamme osaltaan parempaan päätöksentekoon. Pyrimme aktiivisesti lisäämään tasa-arvoa ja monimuotoisuutta työpaikoilla ja olemmekin siksi iloisia saadessamme hakemuksia hakijoilta erilaisista taustoista.

Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Työllistämme noin 23 000 henkilöä ja meillä on myyntiä yli 50 maahan. Osakkeemme noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä (STEAV, STERV) ja Nasdaq Stockholm AB:ssä (STE A, STE R).

Kuitupohjaiset materiaalimme ovat uusiutuvia, kierrätettäviä ja fossiilittomia. Ratkaisumme tarjoavat vähähiilisen vaihtoehdon rajallisiin luonnonvaroihin perustuville tuotteille. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta.

Katso video: Stora Enso työnantajana https://youtu.be/l0lA3mgE_v4