Metsäasiantuntija, Vironlahti

Haemme asiakaslähtöistä Metsäasiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen Vironlahteen. Metsäasiantuntijana toimit yhteistyössä metsänomistajien kanssa. Meillä on käytössämme hybridimalli, joka mahdollistaa työskentelyn joustavasti toimistolta ja kotoa käsin.
 
Työtä paremman ilmaston puolesta. Joka päivä. 
 
Forest divisioona luo arvoa vastuullisella metsänhoidolla, kilpailukykyisellä puunhankinnalla ja innovaatioilla. Metsät ovat Stora Enson uusiutuvien ratkaisujen tarjonnan perusta. Divisioonaan kuuluvat Stora Enson metsäomaisuus Ruotsissa ja 41 prosentin osuus Tornatorista, jonka metsät sijaitsevat pääosin Suomessa. Divisioona vastaa myös puunhankinnasta Pohjoismaiden, Baltian ja Venäjän toiminnoille sekä yritysasiakkaille. Stora Enso on yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista.
 
Tehtäväkuvaus 
 
Metsäasiantuntijana tehtäviisi kuuluvat metsäneuvonta, puukaupan teko ja metsäpalveluiden myynti sekä leimikoiden ja metsäpalveluiden suunnittelu tietojärjestelmään. Vastaat ostojen suunnittelusta sekä puukaupan ja metsäpalveluiden markkinoinnista. Lisäksi tehtäviisi kuuluvat myös asiakkuuksien hallintajärjestelmän ylläpito, asiakasohjelman hallinta sekä jälkimarkkinointi. Vastuullesi kuuluu mittaustodistusten teko ja jälkitarkastus. 
 
Tarjoamme sinulle 
 
Työntekijämme ovat avain menestykseemme. Tarjoamme työntekijöillemme erilaisia henkilöstöetuja – mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti ja kasvaa oman alansa asiantuntijana, tunnustusta hyvästä työstä sekä hyvinvointietuja. Tämä on erinomainen tilaisuus päästä osaksi Stora Enson muutosmatkaa perinteisestä metsäteollisuusyrityksestä uusiutuvien materiaalien kasvuyritykseksi. Metsäasiantuntijana sinulla on mahdollisuus olla osa tätä kehitystä sekä tehdä merkityksellistä työtä uusiutuvien tuotteiden valmistusketjussa. Samalla voit kehittää omaa asiantuntijuuttasi osaavan tiimin tuella.
 
Terveiset tulevalta esihenkilöltäsi
 
”Tarjoamme sinulle monipuolisen ja haastavan työtehtävän puunhankinnan ytimessä. Pääset osaksi ammattitaitoista huipputiimiä, jossa työkaveria arvostetaan ja tuetaan.”
 
Toivomme sinulta  
  
Oletko etsimämme henkilö? Tehtävässä onnistuminen edellyttää työkokemusta alalta. Osaamisesi pohjana on soveltuva metsäalan koulutus. Tehtävän hoitamista tukevat itsenäinen työskentelyote ja itseohjautuvuus. Odotamme sinulta erinomaista suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa ja arvostamme kehittämismyönteistä otetta työhön, korkeaa motivaatiota sekä erinomaisia vuorovaikutustaitoja. Englannin kielen taito katsotaan eduksi. 
 
Lisätietoja 
 
Voit lähettää meille hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta. Luemme hakemuksia jo hakuaikana, joten toivomme kuulevamme sinusta mahdollisimman pian, mutta viimeistään 22.12.2022 mennessä. 

Tehtävästä riippuen saatamme kutsua sinut videohaastatteluun ja/tai soveltuvuusarviointiin.  Rekrytointiprosessiimme saattaa kuulua myös tausta-, referenssi- ja terveystarkastuksia sekä huumausainetesti. Voit lukea lisää rekrytointiprosessistamme urasivuiltamme. 
 
Jos sinulla on kysyttävää tehtävästä, voit olla yhteydessä rekrytoivaan esihenkilöön Jorma Rännäliin (jorma.rannali@storaenso.com) tai rekrytointiasiantuntijaamme Ulla Tähtiseen (ulla.tahtinen@storaenso.com).

HAE TÄSTÄ: Metsäasiantuntija, Vironlahti (storaenso.com)

 
Tervetuloa työskentelemään uusiutuvien materiaalien yritykseen! 
 
Stora Enso on pakkaus, biomateriaali, puutuote ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Lisäksi Stora Enso on yksi maailman suurimmista yksityisistä metsänomistajista. Uskomme, että kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta. Stora Enso työllistää noin 22 000 henkilöä. 

 

Uskomme, että monimuotoisuus vahvistaa kilpailukykyämme ja edistää parempaa päätöksentekoa. Tiimit, jotka koostuvat erilaisista ihmisistä antavat meille mahdollisuuden tutkia erilaisia näkökulmia ja haastaa ajattelutapaamme. Työskentelemme aktiivisesti lisätäksemme monimuotoisuutta ja toivotamme tervetulleeksi hakijoita erilaisista taustoista. Stora Enso on tasa-arvoinen työnantaja ja noudattaa syrjimisen vastaisia käytäntöjä.     
 
Katso videomme: https://www.youtube.com/watch?v=rUElPYaxgqs&t  

Lue lisää millaista on työskennellä Stora Ensolla 

Lisätietoja antaa

Jorma Rännäli
jorma.rannali@storaenso.com