METSÄNEUVOJA

TULE TÖIHIN KEHITTYVÄÄN JA VIREÄÄN ORGANISAATIOON

Päijänteen Metsänhoitoyhdistys on moderni kahdeksan kunnan alueella, eteläisessä Keski-Suomessa toimiva yhdistys. Toiminnoiltamme ja puustoltamme olemme maan johtavia metsänhoitoyhdistyksiä. Toimialueemme on n. 270 000 ha ja hakkuusuunnite n. 1,6 milj. m³. Metsänomistajajäseniämme on noin 4800 ja toimihenkilöitä 35. Liikevaihtomme on noin 11 milj. €, lisäksi korjuupalvelun puumaksuvirta on 12-18 milj. €/v. Tuotamme metsänomistajille lisäarvoa tarjoamalla heille monipuolisia metsätalouden palveluita.

Nykyisen toimihenkilön siirtyessä toisiin tehtäviin haemme metsänomistajia palvelemaan aluevastuullista

METSÄNEUVOJAA

Aluevastuullisen metsäneuvojan työnkuvaan kuuluu metsänhoitoyhdistyksen kaikkien palveluiden myynti oman vastuualueensa metsänomistajille. Toimialueena Jämsän itäosa sekä entisen Korpilahden kunnan länsiosa ja toimistopaikkana Jyväskylä.

Metsäneuvojana olet metsänhoitoyhdistyksen kasvot metsänomistajille ja sinun on kyettävä muodostamaan pitkiä luottamukseen perustuvia asiakassuhteita. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä sosiaalisia taitoja, oman työn itsenäistä organisointia sekä kykyä ja halua saavuttaa myynnilliset tavoitteet.

Sinulla on oltava soveltuva koulutus ja kyky hahmottaa sekä hyödyntää tietojärjestelmiä.

Aikaisempi kokemus myynnistä ja markkinoinnista luetaan ehdottomasti eduksesi.

Tarjoamme sinulle monipuolisen työtehtävän mielenkiintoisessa yhdistyksessä, hyvät työtilat ja työskentelyvälineet sekä mukavan työtäsi tukevan työyhteisön. Työ alkaa mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään tammikuussa 2021. Palkkaus YT-METO TES / palkkatoive.

Hakemukset ansioluetteloineen 27.11.2020 klo 16.00 mennessä petri.takalo@mhy.fi

Lisätietoja toiminnanjohtaja Petri Takalolta 0400 340063, petri.takalo@mhy.fi sekä myyntipäällikkö Henri Mommolta 044 7359262, henri.mommo@mhy.fi

www.paijannemhy.fi