Metsänhoidon kouluttaja

Haemme Nurmijärven Rajamäelle
Metsänhoidon kouluttajaa 1.2.2020 alkaen

Tarjoamme monipuolisia tehtäviä metsäalan perustutkintokoulutuksessa. Kouluttajan tehtäviin kuuluu mm. metsäekosysteemin, metsien eri käyttömuotojen metsänkäsittelyn, metsälainsäädännön ja metsikkötunnusten mittaamisen ja määrittämisen opetus. Lisäksi kouluttajan tehtäviin kuuluu talousmetsien luonnonhoitotutkintoon valmistava koulutus.

Koulutuksen ohella tehtävään valittavalla on osaamisensa ja kiinnostuksensa puitteissa mahdollisuus osallistua TTS:n metsäalan tutkimus- ja kehittämishankkeisiin.

Edellytämme
• Vahvaa opintojen ja käytännön kokemuksen tuomaa osaamista opetettavista teemoista.
• Pedagoginen pätevyys, metsäalan kasvinsuojelu -kouluttajan pätevyys, ammatillisen koulutuksen tuntemus sekä kokemus tai kiinnostus opetuksen suunnitteluun ja kehittämiseen katsotaan eduksi.

Ennen tehtävän vastaanottamista valitun tulee esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä alaikäisten kanssa työskentelevien rikostaustaote.

Hakeutuminen 1.12. mennessä osoitteeseen: pertti.hourunranta@tts.fi

Lisätietoja
Koulutuspäällikkö Pertti Hourunranta,
050 3879 516

Työnantajan kuvaus

TTS Työtehoseura on yksi Suomen vanhimmista, itsenäisistä ja valtakunnallisesti toimivista koulutus- ja tutkimusorganisaatioista. Koulutamme vuosittain noin 8000 opiskelijaa auto-, kuljetus-, logistiikka- ja rakentamisen toimialoille. Koulutuksen lisäksi tutkimme ja kehitämme työmenetelmien tehokkuutta, energia- ja ekotehokkuutta sekä tuottavuutta ja erilaisten menetelmien ja laitteiden toiminnallisuutta vuosittain lähes 80 projektin voimin. Henkilöstöä TTS:llä on noin 170 ja liikevaihto 21 noin miljoonaa euroa.

TTS Työtehoseura kouluttaa metsäkoneenkuljettajia Uudellamaalla. Olemme myös vahvasti mukana metsäalan tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.

Lisätietoja antaa

Pertti Hourunranta
pertti.hourunranta@tts.fi
050 3879 516