Metsävastaava

Haemme metsävastaavaa vakituiseen toimeen!

Ylöjärven kaupunki sijaitsee Pirkanmaalla Tampereen kaupunkiseudulla. Ylöjärvi on maantieteellisesti laaja ja käsittää kaikkiaan 1324 neliökilometrin alueen. Alueen metsätyypit vaihtelevat puistometsästä korpimetsään ja alueella on useita retkeilyyn ja ulkoiluun innostavia alueita. Ylöjärven asukasluku on kasvanut jo pitkään, ja alueellamme onkin kymmeniä omaleimaisia kyliä ja asuinalueita. Kylä- ja omakotiyhdistystoiminta on aktiivista.

Haemme nyt metsävastaavaa huolehtimaan Ylöjärven kaupungin metsäomaisuudesta yleisten alueiden tehtäväalueen henkilöstön kanssa. Haluamme panostaa vihreän infrastruktuurimme hoitoon entistä vahvemmin. Metsävastaavan keskeisimpinä tehtävinä ovat kaupungin metsänhoitosuunnitelmien päivittäminen ja lupa-asioiden hoito. Lisäksi metsävastaava tulee toimimaan asiantuntijana puunkaadollisissa toimenpiteissä. Valituksi tulevalla henkilöllä on erinomaiset valmiudet kehittää tehtävää ja kaupungin metsänhoitoa haluamaansa suuntaan.

Kaupunkimme keskustelukulttuuri metsänhoidollisissa kysymyksissä on avointa ja aktiivista. Metsävastaava toimiikin tiiviissä yhteistyössä mm. maankäyttö- ja ympäristöpalveluiden sekä yhdyskuntateknisten palveluiden esimiesten, asukas- ja kyläyhdistysten sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Aktiivisen keskustelukulttuurin ylläpidon ja sidosryhmäyhteistyön kehittämisen vuoksi arvostamme erityisesti vahvoja neuvottelutaitoja ja avointa mieltä kohdata erilaisia ihmisiä. Lisäksi odotamme erinomaisia projektinhallintavalmiuksia sekä itseohjautuvaa ja toimeen tarttuvaa asennetta työntekoon. Kehittävä ja vastuullinen työote on edellytys menestyksekkäälle tehtävänhoidolle. Metsävastaavan tulee myös tuntea metsäalan lainopillinen sääntely. Kuntaorganisaation toiminnan tuntemus katsotaan eduksi.

Tarjoamme sinulle näköalapaikan ja laajat mahdollisuudet kaupunkimme vihreän infrastruktuurin kehittämiseen. Työpisteesi tulee sijaitsemaan kaupungin teknisellä varikolla, mutta toivomme, että haluat päästä välillä käymään myös metsässä.

Jos pidät haastavasta, vastuullisesta ja ajoittain hektisestäkin työstä arvokkaan työn parissa, haethan tehtävää osoitteessa kuntarekry.fi viimeistään 2.7.2021 klo 12.00.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät TS:n mukaan, mutta palkkauksen kohdalla huomioimme myös hakijan osaamisen. Voit siis rohkeasti esittää myös oman palkkatoiveesi. Vakituisen toimen täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävään soveltuva koulutus on esimerkiksi metsätalousteknikon, – insinöörin tai metsänhoitajan koulutus. Edellytämme B-ajokorttia ja valmiutta oman auton käyttöön.

Työnantajan kuvaus

Ylöjärvi – rohkea edelläkävijä Ylöjärvi on nuorekas ja vireä, 33 000 asukkaan kasvukaupunki Tampereen kaupunkiseudulla. Kehitysmyönteinen, muutoskykyinen ja yhdessä tekemisestä innostunut henkilöstömme koostuu ammattilaisista, jotka voivat ylpeästi sanoa olevansa Ylöjärven kaupungilla töissä.

Lisätietoja antaa

Työmaapäällikkö Jyrki Tanhuanpää
jyrki.tanhuanpaa@ylojarvi.fi
0500 719 399