Etsimme emoyhtiö Metsäkonepalvelu Oy palvelukseen OPERAATIOESIMIESTÄ Hämeenlinnaan.
Operaatioesimiehenä toimit osana operaatiotiimiä yhdessä muiden operaatioesimiesten kanssa. Operaatioesimiehet raportoivat yhtiön toimitusjohtajalle.
Operaatioesimiehen tehtäviin kuuluu asiakkuuksien hallinta, korjuunohjaus sekä metsäkoneenkuljettajien työnjohto. Jokainen operaatioesimies saa vastattavakseen oman tiimin, jonka lähiesimiehenä hän toimii. Työstä suurin osa korjuunohjaukseen liittyvää toimistotyötä, mutta työ sisältää myös maastotyötä. Työkaluina tehtävässä ovat puhelin, sähköposti, Office-ohjelmistot sekä konevalmistajien ja asiakasyhtiöiden tietojärjestelmät.
Varsinainen työpaikka on Metsäkonepalvelu Oy:n toimisto Hämeenlinnassa, mutta työssä tarvitaan myös matkustusvalmiutta Etelä-Suomen alueella. Lähinnä päivämatkoja metsätyömaille tai asiakastapaamisiin.
Palkkaus sopimuksen mukaan. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Noudatettava työehtosopimus on METSÄ-METO-TES. Työ alkaa sopimuksen mukaan kesällä 2020.
Työtehtävissä menestyminen edellyttää:
– ongelmanratkaisu- ja paineensietokykyä
– johtamistaitoja
– viestintätaitoja
Odotamme hakijoita:
– soveltuvaa koulutusta (insinööri AMK tai vastaavat tiedot ja taidot)
– kokemusta metsäalalta ja puunhankintaketjusta
– tietojenkäsittelytaitoja (Office-ohjelmat, sähköposti)
– halua kehittyä metsäalan ammattilaisena
– vähintään B-luokan ajokortti (henkilöauto)
Tarjoamme:
– itsenäisen ja vastuullisen toimenkuvan
– kilpailukykyisen palkkauksen ja edut
– mahdollisuuden osallistua yhtiön kehitystyöhön
Haku & tietosuoja
Vapaamuotoisen hakemuksen voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen timo.tolppa(a)mkpd.fi perjantaihin 05.06.2020 mennessä.
Hakemukset säilytetään salasanasuojatulla sähköpostitilillä tai tulostettuna lukittavassa arkistokaapissa joihin on pääsy ainoastaan toimitusjohtajalla. Pyydämme ottamaan hakemuksissa huomioon, että toimitusjohtaja voi esitellä hakemuksen tietoja valintaprosessiin osallistuville. Hakemuksia tai niiden tietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille. Henkilötunnusta tai kotiosoitetta ei ole tarpeen liittää hakemukseen. Tarpeellisia tietoja ovat nimi, puhelinnumero, asuinpaikkakunta sekä sähköpostiosoite. Liitä myös hakemukseesi tietoa kauanko hakemusta saa säilyttää. Hakemukset, joista tieto puuttuu, hävitetään valintaprosessin jälkeen.
Työnantajan kuvaus
Metsäkonepalvelu Oy-konserni on koneelliseen puunkorjuun palveluihin erikoistunut yhtiö. Asiakkaitamme ovat puunhankintayhtiöt sekä muut metsäalan yhtiöt, yhteisöt ja metsänomistajat. Operoimme yli sadan metsäkoneen koneresurssilla Suomessa ja Ruotsissa. Henkilökuntamme koostuu yli 150 metsäalan ammattilaisesta.
Lisätietoja antaa
Timo Tolppa
timo.tolppa@mkpd.fi
0400-574779