PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ

Haemme Metsä Groupin puukaupan ja metsäpalvelujen tuotantoon

PROJEKTIPÄÄLLIKKÖÄ

Varmistamaan osaavien resurssien saatavuuden jatkossakin

Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut vastaa Metsä Groupin emoyrityksen, Metsäliitto Osuuskunnan jäsenille tarjottavista palveluista ja niiden kehittämisestä. Metsäliitto Osuuskuntaan kuuluu noin 100 000 metsänomistajaa, jotka omistavat yhteensä noin puolet Suomen yksityismetsistä. Tarjoamme omistajajäsenillemme kaikki tarvittavat metsänhoidon palvelut kestävän metsätalouden harjoittamiseen ja metsäomaisuuden arvon kasvattamiseen.

Hankimme kaiken Metsä Groupin käyttämän puun Itämeren alueen kestävästi hoidetuista metsistä, valtaosan omistajajäseniltämme Suomesta. Toimitamme myös merkittävän määrän energiapuuta, kuorta ja purua jatkojalostukseen.

Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 840 henkilöä. www.metsaforest.com

Millainen työ sinua odottaa?

Ensimmäisinä vuosina keskityt hankkeeseen, minkä tavoitteena on varmistaa osaavat ja motivoituneet  resurssit puunkorjuun ja kuljetuksen niin lähiajan kun tulevaisuuden tarpeisiin. Vastaat myös puunkorjuun ja kuljetuksen osaamisen varmistamisesta ja sovittujen toimintamallien kouluttamisesta niin omalle henkilöstölle kuin yrittäjille ja kuljettajille. Projektipäällikkönä vastaat sovittujen projektien suunnittelusta, resurssoinnista, etenemisestä, kustannuksista sekä raportoinnista viestintää unohtamatta. Toimit yhteistyössä monien eri tahojen ammattilaisten kanssa kuten alan sidosryhmät ja Metsä Groupin konsernipalvelut. Operatiivisessa liiketoiminnassa osallistut varastointiterminaali- ja muihin sovittuihin kehityshankkeisiin tuotantotoiminnon edustajien kanssa.

Tehtävässäsi tulet raportoimaan Metsä Groupin puukaupan ja metsäpalvelujen tuotantojohtajalle. Tehtävän toimipaikka on Tampere.

Millaista osaamista etsimme?

Etsimme tehtävään asiaosaajaa, jolla on soveltuva metsäalan koulutus ja vähintään viiden vuoden työkokemus metsäalalta. Sinulla on näyttöä onnistuneista projekteista ja toimintatapamuutosten läpivienneistä. Tuot mukanasi taitoa ja kokemusta ammattilaisten kouluttamisesta, koulutusmateriaalien tuottamisesta ja omaat hyvät koulutus- ja yhteistyövalmiudet. Olet omaksunut kouluttajan roolin myös virtuaaliympäristössä. Arvostamme metsäalan koulutusverokoston tuntemista ja jo valmiita yhteistyöverkostoja alalla. Sinulla on kyky saada työkaverit ja yhteistyökumppanit tekemään parhaansa yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Olet kiinnostunut etenkin metsäalan teknologian, menetelmien ja toimintamallien kehittämisestä, pystyt nopeasti hahmottamaan kokonaisuuksia ja ottamaan itsenäisesti vastuuta asioiden eteenpäin viemisestä. Et vierasta muutoksen tai kannattavuuden näyttämistä numeroilla. Tehtävä edellyttää matkustusvalmiutta etenkin Suomessa, hyvää suomenkielen taitoa ja tietojärjestelmäosaamista, englanninkielen osaaminen katsotaan eduksi.

Mitä tarjoamme sinulle? 

Meillä on katseet korkealla ja jalat tukevasti suomalaisessa metsässä. Tiedämme, että maailman parhaan uusiutuvan raaka-aineen, pohjoisen puun, älykäs ja kestävä käyttö on hyväksi maailmalle. Toimitamme korkealaatuista aines- ja energiapuuta kilpailukykyisesti Metsä Groupin eri liiketoiminta-alueille sekä muille asiakkaillemme. Edistämme kestävää metsätaloutta aktiivisesti.

Tule mukaan kehittämään ja kehittymään huippuosaajiemme kanssa! Meillä arvostetaan jokaisen panosta ja tehdään intohimolla töitä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Haluatko kuulla lisää? Soita!

Lisätietoja saat soittamalla tuotantojohtaja Hannu Alarautalahdelle puh. 050 598 7145, sähköposti hannu.alarautalahti@metsagroup.com. Puhelimitse tavoitat Hannun parhaiten tiistaina 27.4. klo 15.00-16.30, torstaina 29.4. klo 13.00-14.30 tai maanantaina 3.5. klo 12.30-14.00.

Hae paikkaa!

Hae paikkaa oheisesta linkistä viimeistään 7.5.2021. Liitä mukaan ansioluettelosi. Menestystä hakuun!
https://www.metsagroup.com/fi/ura-metsassa/avoimet-tyopaikat/Pages/default.aspx

Metsä Group näyttää biotalouden suuntaa. Investoimme kasvuun, biotuotteiden kehittämiseen ja fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tuotteidemme raaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Liiketoiminnassamme keskitymme metsäteollisuuden kasvualoihin: puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin vuotuinen liikevaihto on noin 5,5 miljardia euroa, ja työllistämme noin 9 200 henkilöä kaikkiaan 30 maassa. Kansainvälisen konsernimme juuret ovat suomalaisessa metsässä – emoyrityksemme on noin 100 000 metsänomistajan Metsäliitto Osuuskunta.