PUUKAUPAN AMMATTILAINEN

Westas Group on yksi Suomen suurimmista yksityisistä sahateollisuusyrityksistä. Yhtiön liiketoiminnan perustan muodostavat sahaus ja bioenergiatoiminnot. Konsernin pääkonttori ja raaka-ainehankinnasta vastaava metsäosasto sijaitsevat Koskella. Raunion saha Koskella ja Pihlavan saha Porissa tuottavat yhteensä 480 000 m3 kuusi- ja mäntysahatavaraa vuodessa. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2022 noin 180 miljoona euroa ja konserni työllistää yli 160 henkeä. Konsernin oma puunhankinta ostaa puuta vuosittain 1,3 miljoona kuutiota ja yhtiö toimittaa bioenergiaa asiakkailleen yli 900 GWh vuodessa.

 

Haemme nyt joukkoomme PUUKAUPAN AMMATTILAISTA hankinta-alueelle Hämeenkyrö, Ikaalinen, Ylöjärvi, Parkano ja Kihniö.

 

Puukaupan asiantuntijana vastaat oman alueesi raaka-ainehankinnasta. Kuulut tiimiin, jolla on oma korjuusta ja kuljetuksesta vastaava metsäasiantuntija. Työsi on itsenäistä ja vaihtelevaa. Sovit joukkoomme, mikäli olet oma-aloitteinen, vastuuntuntoinen ja aikaansaava. Haluat myös kehittyä työssäsi. Edellytämme hakijoilta metsäalan koulutusta (insinööri AMK tai MMM). Aiempi kokemus puun osto- ja korjuutehtävistä luetaan eduksi.

Jätä hakemuksesi palkkatoiveineen sähköpostitse viimeistään 13.2.2023 osoitteeseen pietari.niemi@westas.fi. Haastatteluja järjestetään jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa ostopäällikkö Pietari Niemi 044 7440176 tai pietari.niemi@westas.fi