PUUNHANKINNAN AMMATTILAINEN

Vapon Energy-divisioonaan on keskitetty kotimaisten polttoaineiden myynti. Biofuels-liiketoiminta vastaa divisioonan energiapuun hankinnasta sekä pellettien raaka-aineen hankinnasta ja tuotannosta Suomessa. Tavoitteenamme on seuraavien vuosien aikana kasvattaa merkittävästi uusiutuvien biopolttoaineiden tarjontaan perustuvaa liiketoimintaa ja palveluita. Olemme osa kansainvälistä Vapo-konsernia, joka edistää liiketoiminnoillaan puhdasta ja vettä säästävää paikallista elintarviketuotantoa, tarjoaa paikallisia polttoaineita sekä lämmön- ja höyryntuotantoratkaisuja, kehittää uusia tuotteita saastuneen ympäristön puhdistamiseen sekä luo hyvinvointia työllistämällä, kierrättämällä ja luomalla viihtyisiä elinympäristöjä.

Haemme Vapo Energy -divisioonan biopolttoainetiimiin vahvistukseksi puunhankinnan huippuosaajaa, jonka päävastuualueena ovat puunhankinta sekä puun varastojen ja toimitusten hallinta. Tehtävän sijainti on joko itäisellä Uudellamaalla tai Kymenlaaksossa. Tehtävää on mahdollista hoitaa pitkälti myös kotitoimistolta.

Operaatiopäällikkönä vastaat ja johdat puunhankintaa siten, että määrälliset, laadulliset ja kustannukselliset tavoitteet saavutetaan alueen tavoitteiden mukaisesti. Vastaat siis mm. vastuualueesi puun ostosta, korjuun ja metsäkuljetusten sekä asiakastoimitusten toiminnansuunnittelusta, ohjauksesta ja kehittämisestä. Tämän lisäksi olet vastuussa puuvarastojen ja puupolttoainevarastojen ylläpidosta tietojärjestelmissä, jotta toimitusketju pystyy ottamaan vastuun haketusten ja toimitusten toteutuksesta ilman erillistä varastojen tarkistusta. Tuet lisäksi omalla toiminnallasi ja tiedollasi tuotteen toimitusta yhdessä logistiikan toimitusketjun sekä yrittäjäverkoston kanssa.

Toivomme, että sinulla on kokemusta puun ostosta suoraan metsänomistajilta ja/tai puunhankinnasta yleisesti eri kumppaneilta. Tunnet myös asiakastoimitusprosesseja sisältäen mm. puunkorjuun ohjauksen, puuvarastojen operatiivisen hallinnan, energiapuun mittauksen sekä hakkurien ja logistiikan ohjaamisen. Toivomme sinulta myös ylempää/alempaa korkeakoulu- tai ammattikorkeakoulututkintoa, esim. metsätalousinsinööri (amk) tai metsänhoitaja.

Katsomme eduksi osaamisen metsänhoidon perusteista, esim. taimikonhoitoon ja kuitupuuharvennukseen liittyvän hyvän hakkuujäljen merkityksestä metsänomistajalle ja tämän soveltamisen puunhankinnassa ja korjuun ohjauksessa.

Tarjoamme sinulle:

  • ison, luotettavan ja hyvämaineisen työnantajan puitteet toiminnallesi
  • mahdollisuuden olla mukana uuden puunhankintatoimintamallin käyttöönotossa
  • mahdollisuuden kasvattaa osaamistasi kiinnostavassa energiapuunhankintatoiminnassa.

Lisätietoja tehtävästä antaa Manager, Wood Fuels Pekka Hyvösaho, puh. 040 022 4352, ma 2.3.2020 klo 14-17 sekä ke 11.3.2020 klo 13-17 tai pekka.hyvosaho@vapo.fi.

Jätä hakemuksesi ja CV:si 13.3.2020 mennessä osoitteessa vapo.com/rekrytointi – Avoimet työpaikat.